lauantai 27. toukokuuta 2017

Kesän lukusuunnitelmia ja lukuprojektihaaste

Kesä on täällä, vihdosta viimein. Kesän kynnyksellä tulee aina tehtyä kaikenmoisia lukusuunnitelmia. Aina kuvittelee, että aikaa riittää loputtomasti.

Joka kesä kuitenkin olen perinteisesti lukenut vähintään viisi kirjaa, jotka ravistelevat lukutottumuksiani. Vain yhtenä kesänä tämä on jäänyt onnistumatta. Täksi kesäksi kyselin muilta ehdotuksia, ja tällaiset kirjat lopulta kelpuutin listalle:

  • Archer Jeffrey - Kane ja Abel
  • Schami Rafik - Damaskoksen rakastavaiset
  • Kallio Katja - Yön kantaja
  • Hauru Hanna - Tyhjien sielujen saari
  • Wallace David Foster - Hauskaa, mutta ei koskaan enää
  • Pratchett Terry - Pienet jumalat
  • Carlson Kristina - Herra Darwinin puutarhuri
  • Marttila Hanna Marjut - Kertoi tulleensa petetyksi
  • Nothomb Amelie - Vaitelias naapuri

Kesähaasteet

Näiden vuoden kestävien haasteiden rinnalla olen ilmoittautunut  myös kesähaasteisiin. Sirrin kansikuvahaaste kestää koko kesän. Pridea juhlistetaan Yöpöydän kirjojen kanssa ja naistenviikkoa Tuijatan. Tekstiluolan Tuomas on vastuujärjestäjänä tämän kesän klassikkohaasteessa ja siihenkin lopulta päädyin pitkän tauon jälkeen mukaan. Ja koska hyötyajattelu on kivaa, olen sitonut kaikki kesähaasteet osaksi Suomiko100-haastettani. Ne toimivat mukavina viikon katsauksina aina johonkin tiettyyn aiheeseen. Linkki kaikkiin haasteisiin löytyy sivupalkista.

Tänä kesänä tulee jälleen blogistanian kesälukumaratonit. Josko minäkin saisin osallistuttua edes yhteen. Yleensä maratoonaan vuoden ensimmäisellä viikolla talvella, mutta kesämaratoni houkuttelisi taas.

Lukuprojekti


Hyllyistäni löytyy viimeinkin koko Gaudeamuksen upea Descartesin Teokset -sarja. Olen päättänyt lukea tämän monisatasivuisen sarjan sitten kun omistan kaikki osat. Nyt olisi sen aika. Olen tehnyt alustavaa aikataulua, josta otan kyllä kaikki vapaudet luistaa ja muokata.

  • Kesäkuu: Teokset I
  • Kesä-heinäkuu: Teokset II ja Teokset III
  • Elokuu: Teokset IV


Toiveenani olisi saada lukuseuraa. Olen haaveillut jonkinlaisesta nettilukupiiristä. Jos siis haluat tutustua Descartesiin tai muuten vain haastaa itseäsi saaden keskusteluseuraa aina kuukausien lopussa, tässä mitä hienoin mahdollisuus. Mukaan voi lähteä myös vain yhden teoksen kohdalla, kaikkia neljää ei ole pakko lukea. Eli jos joku innostuu, mukaan voi ilmoittautua kommenttikentässä. Ennakkotietoja tai taitoja ei vaadita, lukutaito riittää. Matalalla kynnyksellä siis tarkoitus mennä.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

_ _


- Trans- ja homofobian vastaisen päivän lopuksi -

Niin hyvää ystävää minulla ei ole, joka kuuntelisi näitä murheitani ja antaisi minun itkeä. Kaksi ihmistä ovat mukavia kavereita, mutta en minä heillekään voi näistä ajatuksista kertoa. Kuinka mikään minussa ei voi olla oikein, miksi minua ei kehuta mistään? Miksei minun anneta elää elämääni niin kuin haluaisin? Haluan elää! Tiedän, että huominen tuo mukanaan kurjuutta, mutta onnesta en ole ihan varma. Ilo, ajatus on hämmentävä. Ilman, että otan pienen pieniä onnen sirpaleita sieltä täältä, en olisi enää pystyssä. Pelko huomisesta, pelko tulevasta rikkoo minut.

****

Elämä tuntuu jotenkin tyhjältä. Kun näkee muiden hetkellisen onnen, tulee iloiseksi. Mutta kun näkee rakastuneen parin yhdessä tai itseensä ja elämäänsä tyytyväisen ihmisen, tulee väkisinkin tunne, ettei minulla ole koskaan mahdollisuutta samaan.

****

Olen vihainen, hyvin vihainen. Kuinka ihmiset kehtaavat olla niin tyhmiä. Mulkoilua, mitätöimistä, väkivaltaa ja loukkaavia puheita. Kiitän teitä kaikkia kun pilasitte nämä vuodet elämästäni. Kiitos siitä ikuisesti. Onnea elämäänne, toivottavasti ette unohda tekemäänne - koskaan. Toivottavasti tekonne vainoavat teitä, kuten te olette vainonneet minua.

****

Minä en enää jaksa. Elämälläni ei ole enää mitään merkitystä, olen pimeässä tunnelissa, täydellisessä umpikujassa. En vain jaksa, haluan kuolla. Voisiko joku tulla yöllä ampumaan minut? Haluan satuttaa itseäni, haluan unohtaa elämäni. Tunnen tuulenvireen sillalla seisoessani ja sitten hyppään. Hyvästi maailma. Te ette onnistuneet tappamaan minua, mutta nyt toteutan suurimman toiveeni, minä hyppään ja sitten minua ei ole enää. Hyvästi kaikille. Sitten minä olen vapaa, tämä kaikki on viimeinkin ohi.


Nämä tekstit ovat todellisuutta maailmassa, ja Suomessa, tällä hetkellä sadoille ja taas sadoille ihmisille. Tänään olemme vastustaneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa vihaa ja syrjintää, jottei yksikään ihminen joutuisi kärsimään, tulemaan mitätöidyksi ja näkymättömäksi ja lopulta ajautuisi äärimmäisenä tekona päättämään päivänsä - tai tulisi surmatuksi toisen ihmisen toimesta.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Leopold von Sacher-Masoch - Venus turkiksissa (IYK)

Venus im Pelz (1870)
Painos: 2006
Kustantamo: Summa
Sivumäärä: 218
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Olen viime aikoina elellyt aika pahaa lukujumin aikaa. Alkuvuoteen on mahtunut monia niin hyviä kirjoja, että oikein mikään ei tuntunut enää miltään. Sitten yhtäkkiä eräänä viikonloppupäivänä tuli aivan pakottava tarve saada lukea Venus turkiksissa, nimenomaan painettuna kirjana ja suomeksi. No ei auttanut, lainasin Tukholman e-kirjaston kirjan ja aloitin sillä, kunnes lopulta sain käsiini haluamani. Nyt olen pari viikkoa kuluttanut liikenevän aikani tämän pienen kirjasen parissa. Lueskellut, palaillut aina välillä pari sivua taaksepäin ja lukenut uudestaan. Venus turkiksissa on upea kirja, jonka sivuilla pääsee tutkimaan vallan jakautumista ihmissuhteissa, nautintoa, alistumista ja kaiken nielevää rakkautta.

Kun mietin sitä, mitä kaikkea sain tästä kirjasta irti, on aivan selvää, että en voi tuoda läheskään kaikkea esille. En tiedä, mitä sanoa kirjasta, joka tavoittaa ihmisistä jotain niin perustavanlaatuisen tuntuista, että vain miljoonia ajatuksia risteilee päässä, ja tekee tämän vielä kauniin runollisesti liittäen kaiken suureen historialliseen jatkumoon.

Toinen kirjan keskeisistä hahmoista on Severin, joka on intohimoinen ja tunteellinen ihminen, ja joka haluaa alistua ihanteidensa mukaiselle naiselle aivan täysin, palvoa tätä ja tulla poljetuksi jalkoihin. Hän löytää elämälleen ja rakkaudelleen merkityksen ollessaan kokonaan toisen ihmisen omistama, milloin eläin ja milloin esine. Severin kokee onnea saadessaan olla naisen sylissä ja peittyessään lukuisiin suudelmiin, mutta suhde täydellistyy vasta ruoskan iskiessä kasvoille. Kun Severin saa kuvitelmiensa mukaisen suhteen Wandaan, alkaa hänen uskonsa kuitenkin hieman rakoilla ja hän päätyy pohtimaan koko ajan enenevissä määrin alistumisen järkevyyttä, varsinkin kun hänelle paljastuu, että täydelliseen alistumiseen voi kuulua myös toisen menettäminen ja Wandan oikeus liehitellä ketä ikinä haluaa. Joka tapauksessa Severin luopuu kaikesta - rahoistaan, passistaan, minuudestaan, omistusoikeudestaan, oikeudesta kuolla muuten kuin Wandan kautta. No, kaikesta mistä voi vain kuvitella ihmisen voivan luopua, Severin on orjaakin alempi, mutta toisin kuin orja, hän nauttii asemastaan.

Wanda sen sijaan on alkuun kaikin tavoin kunnollinen (lue: normeihin mahtuva) nainen. Hän päätyy Severinin mieliksi kokeilemaan alistamisleikkiä, eikä oikein osaa suhtautua siihen nauttien. Wanda joutuu pakottamaan itseään lyödäkseen. Severinin jatkaessa aneluaan alistamisesta, Wandan sisäinen pahuus pääsee valloilleen ja hän löytää itsestään säälimättömän puolen, joka menettää kaiken tunteellisuutensa Severiniä kohtaan ja haluaa vain saada nautintonsa. Wandan pahuus oli hänessä jo valmiina ja se houkuteltiin hänestä vähitellen esiin.

Venus turkiksissa saa miettimään ihmisen vallan halua ja pahuutta. Wandan tapauksessa on melkein itsestäänselvyys, että pahuus on hänessä ollut jo valmiiksi ja kulttuuri lopulta vain muovaa hänestä sen puolen esiin. Kuinka paljon ihmisessä on niin sanotusti valmiiksi ja kuinka paljon ominaisuudet ovat kiinni kulttuurista, on vielä ratkaisematon kysymys. Samalla kun toiset kokevat jo lapsena valtavaa kiinnostusta kiduttamiseen ja kärsimyksen aiheuttamiseen hyvistä kotioloista huolimatta, toisista tulee pahoiksi miellettyjä vasta huonon kasvuympäristön seurauksena. Toki sitäkin voi miettiä, johtuuko pahuus kasvuympäristöstä. Samanlaisista oloista tulevista ihmisistä toinen voi kasvaa pahaksi ja toinen hyveelliseksi. Kaikesta huolimatta tuntuu karulta leimata jotakuta ihmistä pahaksi, tässäkin Wanda toimi Severinin halujen mukaan. Ajatus ihmisen pahuudesta on kerrassaan kiehtova. Aikanaan luin ihmiskäsityksestä, jonka mukaan ihminen on pohjimmiltaan häiriintynyt peto, ja suorastaan rakastuin tähän käsitykseen, vaikka en haluakaan hyväksyä sitä kaikessa lohduttomuudessaan.

Jossakin määrin irrallisena aiheena teoksessa on fetissit. Severinin suoranainen rakkaus turkiksiin on aistittavissa ja Wanda lupautuu pukeutumaan niihin, mutta kiinnostusta turkiksiin ei sen kummemmin pohdita. Severin haluaa siis rakastettunsa pukeutuvan turkiksiin, eikä niinkään itse pukeutua. Tämä on mielenkiintoinen lähestymiskulma materiaalifetissiin, eikä kovin laajasti huomioitu. Useinhan materiaalifetisseistä tuodaan esiin nimenomaan materiaalin tuntu. Teoksessa heitetään kuitenkin ohi mennen esille paljon puhuttanut kysymys: ''Pitääkö minun siis toimia ihanteenne ruumiillistumana?''.  Erityisesti tämä nousee esille fetissikeskusteluissa pohdintana siitä, rakastaako fetisisti ensisijaisesti ihmistä ihmisenä vai fetissinsä kantajana, ja erityisesti, välittyykö tämä rakkaus ihmiseen sille ihmisille, joka tätä fetissiä kantaa. Kaikessa kiinnostavuudessaan kysymyksen voi kuitenkin laajentaa fetissien ulkopuolelle ylipäätänsä ihmissuhteisiin. Voisiko sanoa vaikka niin, että kuva täydellisen pyyteettömästä ihmissuhteesta, jossa toiselle annetaan kaikki odottamatta itselleen mitään, on vain utopistinen ihanne. Ehkä kuitenkin myös toinen ääripää, jossa toinen ihminen on vain hyödyn tavoittelun väline, ja suhde päättyy heti kun hyöty lakkaa, on myös liian jyrkkä. Ehkä vastausta kysymykseen pitäisi etsiä jostakin näiden ääripäiden välistä.

Historiallinen jatkumo läpäisee koko tarinan monella tasolla. Erityisen paljon on viittauksia antiikkiin, mutta kulttuuri saa muutenkin vahvan roolin. Taide, jumalat (erityisesti Dionysos) ja uskonnot näyttelevät vahvaa roolia. Viittaukset eri aikakausiin luo alistumisen jatkumon, jossa osoitetaan kuinka toiset ihmiset ovat aina olleet haluten tai haluamattaan alistettuja, luoden alistumisesta ikiaikaisen ilmiön. Samalla kirjan runollisuus, intohimoisuus ja taideviittaukset tekevät alistumisesta suorastaan taidetta, jotain todella kaunista, ja antaa näin aivan erilaisen kuvan siitä kuvastosta, jota kirja käsittelee.

Wandalle nautinnon tavoittelu, hedonismi, nousee loppua kohden tärkeäksi. Hän suorastaan korostaa nautinnon kaiken läpäisevää merkitystä ja tuo esille kiinnostavan näkemyksen siitä kuinka toisten kärsimys ja alistuminen on oikeastaan nautinnon edellytys. Wanda mainitsee, ettei antiikin maailman nautinnonvapautta ole voinut ajatella ilman orjuutta. Samalla teoksessa tarjoillaan ihmissuhteista näkemys, jonka mukaan mikään ihmissuhde ei voi olla koskaan täysin tasa-arvoinen, paitsi jos ihmisillä on samanveroiset oikeudet, kasvatus ja työ. Koska näin ei kuitenkaan ole, täytyy valita onko moukarin vai alasimen roolissa. Lukiessani jäin pohtimaan, onko kyse siitä, että esimerkiksi työ tai tietyt piirteet ovat oikeasti eriarvoisia, vai siitä, että ihmiset ovat luoneet näille eriarvoistavat määreet. Tai jos nautintoa ei voi saavuttaa ilman toisen ihmisen kärsimystä, onko ihmisten eriarvoisuuden aiheuttama kärsimys kuitenkin vain pientä verrattuna siihen, että kaikki nautinto häviäisi yhdenvertaisuuden myötä. Tähän en kuitenkaan halua uskoa.

Olen nähnyt Venuksen turkiksissa pariinkin kertaan elokuvana ja nyt lopulta lukenut myös kirjan. Tarinan on ollut pakko vaikuttaa syvästi, koska vaikka kirja on vielä käteni ulottuvilla, koen jonkinlaista eroahdistusta tarinaan ja ajatus kirjan laskemisesta palautusautomaattiin tuntuu erityisen haikealta. Samalla myös tiedostan, että kirja on ansainnut paikkansa hyllyissäni Gardellin, Shakespearen, Saden ja muutaman yksittäisen teoksen vieressä. Sitten joskus kun on sen aika ja kirjan jostakin löydän, voin laittaa sen tähän minulle merkittävään joukkoon. Sitä odotellessa pitää taas hankkia käsiin elokuva ja katsoa se.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Nyt saa ehdottaa kirjoja

Minulla on ollut jo monta vuotta tapana lukea kesällä vähintään viisi kirjaa, jotka rikkovat totunnaisia lukutapojani. Taannoiset nuortenkirjaviikot olen jo kuopannut, viime vuonna keskityin uutuuspuoleen (2015 julkaistuihin). Tänä vuonna en tiedä mitään erityistä aihepiiriä, ja senpä takia te blogiini eksyvät saatte kunnian ehdottaa kirjoja.

Ehdotuksissa olisi siis toivottavaa ottaa huomioon, että kirjat jotenkin rikkoisivat niitä omia lukutottumuksiani. Eli pölyttyneet raskaan puoleiset klassikot ja räävitön irstailu eivät nyt oikein sovi. Luovuuttaan saa ehdotuksissa myös käyttää, mutta tietysti toivoisin, että ihan tarkoituksella ei yritettäisi aiheuttaa kamalaa lukukokemusta (ei sillä, että näin kukaan tekisi).

Tiivistetysti: kirjoja, joista uskoisitte minun potentiaalisesti tykkäävän, mutta jotka kuitenkin rikkoisivat ainakin vähän tottumuksiani. Ihan mitä tahansa genreä.

En mitenkään pysty lupaamaan, että juuri sinun ehdotuksesi luen. Kesän aikana (kesäkuusta elokuun loppuun) julkaisen kuitenkin vähintään viidestä haastajasta postaukset.


P.s. toki niitä totunnaisiakin saa ehdottaa, aina ja mielellään.

lauantai 6. toukokuuta 2017

Novellihaasteen koonti



Lähdin hieman epäilevänä mukaan Ompun novellihaasteeseen. Toki sitä koulussa novelleja on luetutettu, mutta muuten ne ovat jääneet lukemistossani mitättömään rooliin. Ajattelin, että nehän ovat niin lyhyitä, että juttuun ei pääse edes mukaan, kun luettava jo loppuu. Päätin kuitenkin kokeilla uusia lukutuulia, kyllähän se yksi novelli tulee luettua tässä ajassa.

Kaikkiaan luin lopulta viisi novellia. Haasteen edetessä se pienikin innostuksen kipinä hävisi ja novellit jäivät sinne kirjaston hyllyyn. Parikin kokoelmaa rahtasin kotiin, mutta en onnistunut ylittämään lukukynnystä. Käsitykseni siitä, että novellit ovat liian lyhyitä, ei muuttunut. Paitsi, että ehkä sittenkin se hieman repeili, kiitos Gunnar Blån.

IYK-listalleni kuuluu tällä hetkellä kolme Blån novellikokoelmaa, joten novellitta ei blogini kuitenkaan jää. Haasteeseen luin kuitenkin vain yhden kokoelman yhden novellin, mutta ai että se olikin hyvä. Siihen mahtui sisältöä, se innosti, koukutti ja nauratti, ja kaiken lisäksi oli juuri sopivan mittainen. Du äter mitt ansiktessa ihminen kuorrutettiin ketsupilla ja mausteilla, jonka jälkeen haarukka otettiin esiin. Niin hämmentävää, että suorastaan ihanaa luettavaa.
Yritin siedättää itseäni myös Tšehovin lukemiseen, mutta se nyt ei vain innosta. Ei novellit, ei näytelmät. Ehkä vähitellen lakkaan elättelemästä toivetta Tšehovin lukemisesta. Aina sitä tulee kuitenkin mietittyä miksi hänen kirjoituksensa aiheuttavat torjuntaa.

En arvostellut näistä yhtäkään, osin sen takia, että luin vain yksittäisiä novelleja. Gunnar Blåsta olisi tehnyt mieli sanoa paljonkin, mutta päätin sen jättää myöhempään. Mieluummin sanon kerralla sitten koko kokoelmasta kuin vain tästä yhdestä novellista.



Luetut novelli
  • Raija Siekkinen - Joka ainoa mies
  • Herman Hesse - Susi
  • Hannu Väisänen - novelli teoksesta Apupata, ei ollut nimeä
  • Anton Tšehov - Pahantekijä
  • Gunnar Blå - Du äter mitt ansikte

maanantai 1. toukokuuta 2017

Hyvää vappua!

Tiiättekö mitä? Nyt on vappu, vuoden ehdottomasti paras juhla. Ah ja oh, rakastan tätä aikaa vuodesta. Vaikka lunta tupruttaisi ja työ kutsuisi tekijäänsä, vapussa on sitä jotakin niin mahtavaa, että se tuntuu erityiseltä, vaikkei sitä mitenkään varsinaisesti ehtisi juhlistaakaan.

Tai no, vappujuhlin jo perjantaina - niin kuin minä nyt yleensäkin vietän päiviäni. Tapasin ystäviäni ja keskustelimme mistäpä muustakaan kuin politiikasta, aktivismista ja marginalisoiduista elämäntavoista ja identiteeteistä. Olemme jo muutaman vuoden pitäneet omaa liki joka päiväistä parlamenttiamme, mutta valitettavasti se on nyt hajoamassa, tai siis muuttumassa hieman epäaktiivisemmaksi. Just  nyt parlamentin epäaktiivistuessa puhkun ja puhisen tarpeesta saada politikoida.

Tykkään vapusta, koska se on yksi ainoista juhlista, jotka eivät ole ihan niin kaupallistuneet. Vappu on vasemmistopoliittinen ilman valtiopönöttämistä ja siihen liittyy todella mielenkiintoisia tarinoita kommunistien ja anarkistien parista. Toisaalta vappu näyttää todella selkeästi jakolinjan porvarillisten ja työläisten aatteiden välillä, jotka edelleen vallitsevat.

Kuvituskuva Wikimediasta.

Vuosi sitten tutustuin anarkismiin. Se varmaan jo joskus kerrottu tarina. Pidin anarkismia ikkunoiden rikkomisen aatteena, ja nyt hävettää minkälaista höpö höpöä on niellyt. Hutkinut ennen kuin tutkinut. Vuodessa olen kuitenkin edennyt aika pitkän matkan. Nykyään tiedän, että nykymuotoinen vappu sai alkunsa vuonna 1886. Työläisten olot olivat epäinhimilliset ja vaadittiin kahdeksan tunnin työpäivää, joka päätettiin saavuttaa 1.5.1886 mennessä. Se ei kuitenkaan onnistunut ja sen jälkeen käynnistyi Haymarketin verilöylynä tunnettu tapahtuma, jossa osa tuli osoittamaan mieltään ilman aseita, osa aseistettuna. Mielenosoittajia oli paljon, mutta viimeisten paikalle jääneiden mielenosoittajien ja poliisien kesken alkoi kahakka, jossa monta poliisia kuoli. Anarkisteja tuomittiin tästä, osa kuolemanrangaistukseen ilman asianmukaista tutkintaa. Sitten vuonna 1889 toinen internationaali päätti alkaa pitää toukokuun ensimmäistä päivää työväenjuhlana muistoksi Haymarketin verilöylystä (anarkistit kylläkin olivat eronneet jo ensimmäisestä internationaalista). Vapun juuret ovat siis anarkismissa. Monet anarkistit kokoontuvat edelleen marssimaan ja juhlistamaan vappua Haymarketin tapahtumien muistoksi. Sittemmin anarkismi on kokenut ylä- ja alamäkiä. 1900-luvun alkupuolen kultavuodet Suomessa, lähes täydellisen häviämisen ja muistaakseni 60-luvun paikkeilla uuden nousun.

Nyt meidätkin oli piiritetty
aatteen lippujen tähden
toukokuun ensimmäisenä ennen vappumarssia
Helsingissä poliisit repivät mustia lippuja
ihmisten käsistä pois
ja moni joutui putkaan
vain ajatusrikoksen takia

Koska viisi toveria teloitettiin,
työläisten oikeuksia puolustanutta anarkistia
(Vapputarina 2014, säv. ja sanat Jumi Naakka)

Olen myös oppinut, että anarkistit eivät ole yhtenäinen joukko, vaan hyvin kirjava. Sen ''tavallisen'' anarkokommunismin lisäksi on anarkosyndikalismia, ekoanarkismia, anarkofeminismiä, -pasifismia, quueranarkismia ja anarkokapitalismia, jonka jotkut kieltävät olevan todellista anarkismia. Kaikki muodot ovat kyllä antikapitalistisia (paitsi tietenkin kapitalismi, yllätys), mutta painotukset voivat olla eri asioissa. Näiden mustan viereen lisättävien värien lisäksi niin punamustan kuin pinkkimustankin lipun alla marssii erilaisia ajatuksia. Päämäärät voivat olla eri, ja varsinkin strategia, jolla se saavutetaan. Jotkut anarkistit puhuvat sabotaasin puolesta, toiset perinteisen marssin ja toiset haluavat uusia toimintatapoja ja rakentavampaa kritiikkiä. Ehkä jotain on mennytkin pieleen, koska vieläkin löytyy paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä vapun olevan poliittinen juhla, saati sitten anarkistien ja kommunistien marssivan silloin. Olen myös oppinut, että anarkistien joukko ei ole järjestäytynyt, mutta se on varsin aktiivinen, sitä toimintaa ei vain helposti pääse näkemään. Suurin osa tapahtuu niin sanotusti maan alla tai sitten vaihtoehtoisesti somessa. On anarkisteja ollut mukana myös erilaisissa liikkeissä, esimerkiksi IWW:ssä, eli Iituplajuunissa. Syndikalistit ovatkin ammattiyhdistysanarkisteja.

Muuten järjestäytyminen tapahtunee ennemmin symbolien yhdistämänä. Musta lippu on ehkä verrattavissa sateenkaarilippuun. Sehän on yleinen lippu, sitten sateenkaaren eri sävyille löytyy paljon erilaisia kohdennettuja lippuja translipusta, aseksuaalilippuun ja orjien lippuun. Värisymbolien lisäksi on yleisesti tunnettu A-kirjain, jonka ympärillä on O, Anarchy is order, anarkismi on järjestystä. Sabo-Tabby, eli musta kissa, joka edustaa sabotaasia on myös tunnettu. Ensi alkuun se oli Iituplajuunin tunnus, joka viittasi esimerkiksi lakkoiluun, mutta nyttemmin merkitsee laajemminkin suoraa toimintaa. Muitakin tunnuksia on, mutta niitä ei tunneta niin hyvin.

Edelleenkin jatkan tutkimusmatkaani anarkismin parissa. Katsotaan sitten mitä ensi vuonna osaan kertoa. Toivottavasti paljon enemmän kuin nyt. Varmasti myös pieniä paloja tulee blogiin aina silloin tällöin, kuten tähänkin mennessä.

Yksi varma merkki vapusta on Klikiltä ilmestyvä kappale. Aikaisemmin on ilmestynyt esimerkiksi Valmiina joka vappu, joka onkin ollut ahkerasti kuuntelussani ja blogiinikin olen sen viime vuoden itsenäisyyspäivänä linkittänyt. Nyt ilmestyi kappale Housukaartilainen. Se on kunnianosoitus sisällissodan naiskaartilaisille. Ihan vielä en ole päässyt siihen niin sisälle, että kappale pääsisi jatkuvaan kuunteluun, mutta ehkä niin vielä tapahtuu vähitellen. Ainakin olen jo hieman lämmennyt todella tykästynyt. Täksi vapuksi saatiin myös Klikin ensimmäinen haastattelu koskaan.

Mutta niin, hyvää vappua itse kullekin vietitte sen sitten marssimassa, poliittisissa vappujuhlissa, kotisohvalla tai porvarskaisesti (onko se edes sana?) Ullanlinnanmäellä yo-lakki päässä. Olisikin kiva kuulla miten muut viettävät vappua. Vietättekö kuten minä poliittista musiikkia kuunnellen, marsseja seuraten ja politiikkaan perehtyen vai jotenkin muuten?

--------------------------
Hurja Hassu Lukija julkaisi tänäkin vuonna oman hyllynsä 10 odotetuinta kirjaa. Jo viime vuonna mietin saman tekemistä, mutta nyt tänä vuonna en voinut enää vastustaa kiusausta. Päädyin kuitenkin listaamaan vain viisi teosta ihan vain siitä syystä, että 10 tuntuisi liian stressaavalta määrältä. Toukokuukin on nyt niin täynnä kaikkea, että se vähäinen vapaa-aika menee nukkuessa. Tällä hetkellä kuitenkin luen Sacher-Masochin Venusta turkiksissa, joka etenee hitaasti, mutta kaikessa onnellisuudessa makustellen. On kuulkaas hieno teos. Mutta niin, ne viisi teosta. Ensi vuonna, jos muistan, tarkistan montako näistä olen lopulta lukenut.


  • Adolf Hitler - Taisteluni (jos nyt viimeinkin saisin tämän loppuun)
  • Markis de Sade - De 120 dagarna i sodom
  • Domenico Losurdo - Liberalismin musta kirja
  • Peter Gelderloos - Anarchy Works
  • Ville Similä ja Mervi Vuorela - Valtio vihaa sua

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Viimeinkin Hurmelinnan ja Strömin Kipukynnyksestä

Alkuvuodesta kirjoitin muutaman lauseen verran Kipukynnys-kirjasta, mutta jouduin jättämään tekstin tyngäksi. Nyt viimeinkin on mahdollista julkaista pidempääkin pohdintaa. Alkuperäisestä ajatuksesta poiketen käsittelin esseessäni suomalaista eroottista kirjallisuutta yleisemminkin, en vain Kipukynnystä. Lyhensin pitkää tekstiäni blogia varten.

Ilottelua, nautintoa ja häpeää - suomalainen pornografinen kirjallisuus

Seksuaalisuus on ollut osana kirjallisuutta niin pitkään kuin kirjoja ylipäätänsä on kirjoitettu. Aina Raamatun Laulujen laulusta on päädytty Decameronen moraalittomiin munkkeihin, markiisi de Saden epäonniseen Justineen ja Apollinairen räävittömään irstauteen. Nykyään nämä teokset ovat klassikon asemassa, mutta suomalainen kirjallinen seksi ja porno on vaiettu kuoliaaksi. Seksiin ja siitä lukemiseen liittyy vielä nykypäivän seksuaalisuusmyönteisessä ilmapiirissä vahva häpeäleima.

Häpeäleima on kuitenkin jokseenkin outo, jos alkaa pohtia, minkälaista on suomalainen eroottinen kirjallisuus. Määrittelen eroottisen kirjallisuuden tässä tapauksessa sellaisiksi tarinoiksi, jotka sisältävät paljon seksuaalissävytteistä materiaalia.

Tom of Finland on ollut kaikkien huulilla viime vuosina. Päälle kaksikymmentä vuotta kuolemansa jälkeen Tomista on tullut ilmiö myös Suomessa. Postimerkkejä, tekstiilejä, kalentereita, kortteja ja kahvipaketteja on syydetty markkinoille kovalla hinnalla vauhdikkaaseen tahtiin. Tuskinpa on enää ketään, joka ei olisi tietoinen Tomin lihaksikkaista, nahkaan pukeutuneista miehistä. Tom of Finlandin tapauksessa on nähtävissä yksi eroottiseen taiteeseen, tässä tapauksessa sarjakuvaan, liittyvä asia - jotta eroottisesta taiteesta tulisi valtavirtaista, sen julkisuuskuvan on oltava pehmeä ja kiltti. Lakanoihin ei päädy sitä Tomia, jonka taiteessa seksuaalisuus näkyy vahvasti ruumillisena ilmiönä. Tomin maailmassa saa olla ylpeä omasta identiteetistään.

Aina ylpeys identiteetistä ei näy. Petja Lähteen Jumala on muuttanut kaupunkiin -teoksen päähenkilö Jan kärsii, koska hän on pedofiili. Teosta ei voi luokitella eroottiseksi, mutta se antaa hyvän kuvan seksuaalisuuteen liittyvistä tabuista. Jan ei ole koskaan raiskannut lasta, mutta hänen on ajateltava seksikumppaninsa alaikäiseksi saadakseen tyydytystä. Janin tapaus näyttää, että seksuaalisuuteen liittyvä häpeäleima aiheuttaa ahdistusta. Kovin usein keskusteluissa unohdetaan, että pedofilia ei ole lain mukaan rikos, vaan pedofiilinen teko.

Suomalaisessa kaupalliseen levitykseen päässeessä eroottisessa kirjallisuudessa käsitelläänkin vain laajemmin hyväksyttyjä seksuaalisuuden ilmiöitä. Vielä 1900-luvun seksuaalissävytteisissä teoksissa käsiteltiin naisen ja miehen välistä seksuaalista kanssakäymistä, ja vasta kun homoseksuaalisuus poistui rikosluokituksista, seksuaalivähemmistöt alkoivat raivata tilaa kirjallisuudessa. 2000-luvulla eroottiseen kirjallisuuteen päätyi mukaan sadomasokismi. Ulkomaisessa kirjallisuudessa nämä samat ilmiöt ovat nähtävissä jo huomattavasti aikaisemmin. On myös huomioitava, että usein suomalainen kustannettu eroottinen kirjallisuus jää kiltiksi näpertelyksi sen rinnalla, mitä esimerkiksi Apollinaire tarjoaa teoksessaan Hirveä Hospodar, joka on julkaistu vuonna 1907.

Sopivuuden käsite muuttuu aikojen saatossa. Hannu Salaman Juhannustanssit kohahdutti aikanaan, mutta nykylukijan on vaikea käsittää kohua. Netin perusteella tämän päivän kohahduttavimmat aiheet ovat avoin pedofilia, zoofilia ja nekrofilia. Monesti kirjailijat, jotka ovat edelläkävijöitä tabuaiheiden käsittelyssä, tekevät paljon hyvää ajatellen yhteiskunnan marginalisoimien fantasioiden ymmärtämistä ja hyväksymistä. Pornokirjallisuus näyttää ihmisten tarpeen fantasioimiseen. Porno on mahdollisuus tutustua erilaiseen omista poikkeaviin fantasioihin, mutta myös toteuttaa hyväksyttävällä tavalla omaa fantasiaansa ilman, että syyllistyy rikokseen. Kirjallisessa pornossa sinänsä mikään ei ole kiellettyä, pornovideoiden maailma on jäänyt minulle tuntemattomaksi, mutta uskoisin, että niissä rajat ovat tiukemmat.

Muun tyyppisestä kirjallisuudesta poiketen eroottinen kirjallisuus kirjoitetaan usein nimimerkkien takaa. Nimimerkkiin päätymisen syynä voi olla esimerkiksi leimautumisen pelko, halu suojella omaa perhettä tai omaa työuraansa. Kuka nyt haluaisi olla julkisesti tunnettu omista seksuaalisista taipumuksistaan, kun usein ihminen leimaantuu tabun tullessa ilmi kokonaan ja kaikki muut ihmisen ominaisuudet unohtuvat. Sen lisäksi erootiikasta kirjoittavien kuvitellaan helposti omaavan sen taipumuksen, josta kirjoittaa. Pohtiessa nimimerkin merkitystä, esille nousee esimerkiksi pohdintoja siitä, mitä kävisi lastentarhatyöntekijän uralle, jos hoitaja paljastuisi sadistiksi. Tampereilainen päiväkoti nousi uudestaan otsikoihin alkuvuodesta 2017, koska yksi työntekijä ei ollut noudattanut kieltoa toimia lasten kanssa yksin. Kyseinen työntekijä oli saanut aikaisemmin tuomion lapsipornon lataamisesta. Lapsipornon hallussapito on monesti rikos, mutta tapaus on hyvä esimerkki, miksi nimimerkkiä halutaan käyttää tai jätetään jopa kirjoittamatta.

Nimimerkkien takaa kirjoittaneiden Suvi Hurmelinnan ja Stan Strömin 2012 (sadomasokismi poistettiin Suomessa sairausluokituksesta 2011) julkaistu romaani Kipukynnys on poikkeava eroottisen kirjallisuuden kentällä. Kun lajityypin kertomukset ovat yleensä keksittyjä ja tapahtumat mahdottomia toisintaa oikeassa elämässä, Hurmelinnan ja Strömin teos pohjautuu tositapahtumiin. Kipukynnyksessä sessiointi perustuu täysin kummankin osapuolen suostumukseen, turvallisuus on otettu huomioon eikä sadomasokismia perustella lapsuuden traumoilla. Teoksessa on virkistävää se, että seksuaalisuudelle ei yritetäkään etsiä syytä. Kipukynnyksen todenperäisyyden vuoksi seksi on osa ihmisten arkielämää, ja teoksen tarina osoittaa, että sadomasokistisia piirteitä omaavalla ihmisellä on usein aivan tavallinen arkielämä työntekemisineen ja perhesuhteineen.

Sadomasokistiselle pornografiselle kirjallisuudella on tyypillistä leikitellä valtasuhteilla. Kipukynnyksessä nainen on vinkulelu, joka on miehen omaisuutta heti, kun hän on laittanut kaulapannan kaulaansa. Teoksen jaksot, joissa pohditaan naisen alistumisen ja miehen dominoinnin hyväksyttävyyttä, ovat mielenkiintoisia. Seuratessa laajemmin keskustelua seksuaalisuudesta ja valta-asetelmista seksissä, huomaa, että valtasuhteiden tietoinen käsitteleminen tuottaa hyvinvointia.

Kipukynnyksen kielessä on monia samankaltaisuuksia muiden eroottisten teosten kanssa. Pornografiseen tekstiin kuuluu oleellisesti ylivedetyt ja suorastaan hauskat ilmaisut. Jokaisella pornokirjallisuuden alalajilla on omat tyypilliset tavat käyttää kieltä, vaikka yhtymäkohtia onkin paljon. Sadomasokistisen pornon erottaa usein valtavastaa määrästä imperatiivissa olevia sanoja. Kipukynnyksessäkin näitä viljellään sessioissa miehen toimesta paljon. Kipukynnyksessä vahvoilla adjektiiveilla piirretään lukijalle kuvaa muun muassa sessioiden kivun voimakkuudesta ja punaisen juovikkaista jäljistä takamuksella. Samoin kuin adjektiivit, myös muut sanat ovat rajuja. Teoksen mies puhuttelee naista esimerkiksi ilmauksilla narttu ja hienostohuora. Maskuliinisuutta korostetaan voimasanoilla, kuten tehdään myös Tom of Finlandin sarjakuvissa. Sarja kuvia -teoksen eräässä ruudussa yksi miehistä tokaisee: ''Voi jukoliste pomo, saanhan koittaa sitä?'' Toinen myöntelee perässä: ''Saatanan komea vehje''. Vehkeellä viitataan tietysti penikseen. Penis-ilmaisut voisivat olla kokonainen tutkimuksen aihe, sillä kiertoilmauksia löytyy loputtomia määriä. On kalua, aisaa, miekkaa, häntää ja vaikka mitä muuta. Harvemmin nimityksenä on ihan vain penis. Samalla kun pornokirjallisuudessa asioista puhutaan kiertelemättä ja häpeilemättä, hassut ilmaukset saavat hymyn huulille. Pornokirjallisuuden sanasto on laajaa eikä siihen perehtymätön todennäköisesti edes ymmärrä, kuinka paljon sanoja ihmiset ovat kehitelleet seksiin liittyen. Kenties hulvattomin ilmaisu Kipukynnyksessä on kiimaliima. Orgasmin lähestyessä sanasto muuttuu mahtipontisemmaksi. ''Laukeaminen hyökyy naisen yli kuin tsunami. Panopuuni on yhtä kouristelevaa, värisevää, ulisevaa orgasmia, joka lypsää kaluani taivaallisen nautinnollisesti.'' Ero on aika suuri verrattuna teoksen jaksoihin, joissa kuvataan arkielämää. Näissä sanasto on samanlaista kuin ei-pornografisissa teoksissa yleensä on.

Kipukynnyksen miehelle sadismi on tavallaan pakollinen osa elämää. Hyvinvoinnin tähden hänen on välillä pakko saada päästellä höyryjään ja tyydyttää tarpeensa seksuaalisuutensa suhteen. Naiselle sen sijaan sadomasokismi on keino tutustua itseensä ja koetella rajojaan. Taustalla voikin olla hyvin erilaiset syyt silloin kun kiinnostutaan jostakin seksuaalisuuden alueesta. Tokikin nämä syyt ovat vain jonkinlaisia hahmotelmia siitä, miksi juuri tietystä asiasta on kiinnostuttu, ja todelliset syyt ovat laajempia ja mahdottomia hahmottaa.

Kiinnostus sadomasokismiin on lisääntynyt, ja se näkyy myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Olisikin kiinnostavaa pohtia minkälaisia syitä kiinnostuksen kasvulle voisi löytyä. Tunnettuuden lisääntyminen tuskin on ainoa syy, koska varsinkin takapuolen kevyttä läpsimistä pidemmälle viety sadomasokismi tuskin koskaan on kovin montaa ihmistä miellyttävää toimintaa. Kuten Sex & Sånt -ohjelman sadomasokismia käsitelleessä jaksossa todettiin, siinä vaiheessa, kun mukaan astuvat häkit ja ruoskat, ollaan jo harvojen harrastamalla alueella. Joukko on kuitenkin todennäköisesti huomattavasti suurempi kuin usein kuvitellaan, ihmiset kun ajautuvat helposti ajattelemaan, että se mikä heitä inhottaa ja mitä he eivät missään nimessä kokeilisi, ei voisi kiinnostaa ketään muutakaan. Ehkä kiinnostus voisikin liittyä yhteiskunnan muuttumiseen. Epävarmuus lisääntyy ja vastuuta kasaantuu harteille. Ihmisten kokemus arjestaan ei vastaakaan valtaapitävien toimintaa. Suurten kriisien seurauksena suomalainen yhteiskunta on alkanut jakautua aiempaa jyrkempiin leireihin. Valtasuhteiden tiedostaminen seksuaalisessa toiminnassa voikin olla keino vapautua yhteiskunnan tuottamasta ahdistuksesta. Kun makaa köysillä sidottuna ja ilman liikkumiskykyä, voi antaa hetkeksi päätösvallan toiselle ihmiselle ja vain nauttia hetkestään ilman paineita suoriutua. Kirjallisuuden avulla myös he, joilla ei ole mahdollisuutta tai halua toteuttaa tämän tyyppistä toimintaa, saavat mahdollisuuden nauttia siitä itselleen sopivalla tavalla. Seksuaalisesti niin sanotusti poikkeaville kirjallisuus antaa parhaimmillaan mahdollisuuden löytää esikuvia ja vähentää ahdistusta ympäröivän maailman ymmärtämättömyydestä harvinaisempia mieltymyksiä kohtaan. Omaa seksuaalisuutta käsittelevä kirjallisuus voikin olla voimauttavaa.

Katsaus pornokirjallisuuteen osoittaa, että pornossa ei tunneta häpeää, vaan häpeän tunne tulee ulkopuolelta. Olen yrittänyt pohtia ihmisten haluttomuutta myöntää julkisesti sitä, että he katsovat tai lukevat pornoa. Pornon kuluttaminen on yleistä, ja paras keino häpeäleiman poistamiseen olisi myös myöntää yleisyys. Omiin kokemuksiini pohjaten väitän, että todella harva ihminen on hämmentynyt tai katsonut paheksuvasti sitä, että luen eroottista kirjallisuutta. Hämmennys useimmiten liittyy siihen, että kykenen julkisesti kertomaan lukutottumuksestani, jos sitä kysytään. Kirjablogistina haluan myös nostaa blogissani aihepiiriä esille ja näin olla osana häpeän poistamista. Turhaa on hävetä sitä, missä itsessään häpeä ei ole mukana, ja mikä on samalla niin yleistä. Samalla häpeän poistaminen on tärkeää työtä, koska jos seksuaalisuudesta pystytään puhumaan ja siihen liittyvät ilmiöt tunnistamaan, ehkäistään monia rikoksia ja väärinkäytöksiä, mutta ei luokitella tarpeettomasti rikoksiksi tai sairaiksi sellaisia ilmiöitä, jotka eivät ole oikeasti vahingollisia.

Eroottinen kirjallisuus on lähes poikkeuksetta yhteiskunnallista. Jos pääsee lukiessaan yli siitä, mitä tarinassa pintapuolisesti tapahtuu, voi usein löytää jotain paljon syvällisempää. Seksuaalisuus on osa ihmisyyttä ja sitä myötä yhteiskuntaa. Mikä olisikaan parempi tapa tehdä tutkimusmatkaa ihmisyyteen kuin perehtymällä seksuaalisuuteen ja fantasioihin. Lukemalla pornokirjallisuutta ajatuksella, voi saada uusia näkökulmia siihen, mitä on olla ihminen ja minkälainen meidän maailmamme todellisuudessa on.

------------------------
Suomiko 100

Esimerkiksi täältä Ylen sivulta löytyy mielenkiintoisia videoita, myös Kipukynnykseen liittyen yksi.

LinkWithin