(vk.43, Tiistai)

AINO JA VILLE TIETÄVÄINEN, VAIN PAHAA UNTA


Suomenkielinen alkuteos (2013)
Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 48
Mistä sain? Kirjastosta lainattu


Välipalaksi klassikoilta päätin ottaa kirjastosta sarjakuvakirjan. Vaikka yleensä en luekaan tätä lajia, vaikutti teoksen aihe hyvin kiinnostavalta ja ajattomalta, kun ensimmäisen kerran tästä Helsingin sanomien kirjauutuusartikkelista luin.Yleensä en lähtisi sarjakuvia erikseen arvostelemaan, mutta tämä vaikutti tavallista paremmalta ja uskon, että useat ihmiset voisivat kiinnostua tästä.
    On hienoa, että on mahdollisuus löytää sarjakuvaa, joka ei ole huumoria tai mangaa ja käsittelee ajatonta aihetta. Pieni lapsi ja hänen näkemänsä painajaiset harvoin saavat kovin suurta näkyvyyttä. Toivoisinkin, että mahdollisimman moni päätyisi tämänkin lukemaan ja huomaamaan, että vähäpätöisimmiltäkin tuntuvat pienet asiat voivat olla merkittäviä ja tärkeitä.
     Vain pahaa unta käsittelee Aino Tietäväisen näkemiä painajaisia 3-6 ikävuoden välillä. Unet ovat mielenkiintoisia ja jäinkin miettimään, mistä ne johtuvat. Toisaalta, vaikka kirjassa oli hyviä puolia, niin samalla se jäi etäiseksi. Tarinat olivat vain muutaman lauseen mittaisia, joka ei minua johdatellut syvällisempiin ajatuksiin. Ehkä se johtui myös suurista odotuksistani, jokatapauksessa aihetta olisi ollut helposti mahdollista käsitellä paremminkin.
     Sivuja täydentävät Ainon piirtämät kuvat ja lyhyet uniselitykset. Ne toivat kiinnostavan lisän. Kaikista puutteista huolimatta sanoma tulee selväksi. Kun uskaltaa kertoa mieltään vaivaavat asiat, olo helpottuu.

Kommentit

Suositut tekstit