Vierailulla Alastalon salissa

(vk. 23, perjantai)

A-S 1

Suomenkielinen alkuteos (1933)

Painos: 2000

Kustantamo: Otava

Sivumäärä: 421

Mistä sain? Kirjastosta lainattu

 A-S 2

Suomenkielinen alkuteos (1933)

Painos: 2000

Kustantamo: Otava

Sivumäärä: 405

Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Alastalon salissa - pitkä ja loputtomalta tuntunut projektini. Projekti tuntuu ehdottoman oikealta sanalta. Mutta minähän en jättänyt kesken, se ei olisi sopinut ajatuksiini. Ja näin minä suoriuduin tästä lopulta ja olen nyt äärettömän ylpeä.

    Volter Kilven teos on äänestetty itsenäisyyden ajan parhaaksi romaaniksi Suomessa, mutta samalla sillä on myös pitkäpiimäisimmän romaanin maine. Kieli on hienoa ja kuvailevaa ja laskenkin sen kirjan parhaaksi anniksi. Sitten tulivat vastaan nämä yli sivun mittaiset virkkeet. Ne hidastivat ja paljon. Alastalon salissa on yhdenpäivän romaani, joka kertoo kuudesta tunnista ja sen aikana tapahtuvasta kokouksesta, jossa kirjoitetaan parkkikirja (toisaalta kirjoittaminen aloitettiin vasta toisen osan puolivälin jälkeen). Tajunnanvirtatekniikka on haastava, mutta mielenkiintoinen lukemisen kannalta. Samalla ajattelin, että miten kenelläkään voi olla tällainen ajatuksenjuoksu. Minua helpotti se, että olen jo tottunut vanhahtavaan kieleen ja tunnen venesanastoa, joten vendat ynnä muut eivät tuottaneet ongelmaa. Ensimmäinen osa oli mielestäni hiukan tylsempi, joka johtunee siitä, että yritin tarkkaan seurata tapahtumia. Eihän siitä mitään tullut. Toisen osan alkaessa oli kirjan tyyliin jo tottunut ja alkanut vain keskittyä suomenkielellä leikittelyyn. Syvällistä pohdintaa kirjasta minulla ei siis ole. Se vaatisi melkeinpä toiseen kertaan lukemisen, mitä en ainakaan ihan lähiaikoina ajatellut tehdä. Tämä opus olisi ollut parasta lukea kerralla kokonaan ymmärtämisen kannalta, mutta siihen kukaan tuskin pystyy.

    Tiesin, kun aloitin lukemisen, että hetkistä ei tule mitään nautinnollisia ja rentouttavia. Asenne auttoi paljon. Tuli yllätyksenä, että välillä kirjassa oli kohtia, joissa oli aivan pakko nauraa. Tykästyin hyvin paljon kampela- ja muihin kalavertauksiin ja yhtäkkiä huomasinkin viljeleväni niitä omassa puheessanikin (onneksi en enää). Kun kirja viimein loppui kesäkuunpuolella parin kuukauden luku-urakan jälkeen reaktioni olisi varmasti ollut näkemisen arvoinen. Vaikka olenkin väsynyt ja onnellinen, että sain tämän luettua, ei sovi kuitenkaan ymmärtää, ettenkö olisi kirjasta pitänyt. Mielenkiintoinen se oli kaikin puolin. Muutenhan olisin jättänyt kesken. Ehkä minussa on hieman hulluutta.