Mitä ihmettä tapahtui elokuussa?


Elokuu - käsittämättömästi se meni ohi. Eikä ole ollut juuri muuta kuin sähellystä ympäriinsä. Peräänkuulutettu ja kaivattu lukuaika - sitä ei ole ollut. Päivässä on ollut vain yksittäisiä, mitäänsanomattoman lyhyitä hetkiä, kun on ollut mahdollisuus tarttua kirjaan. Erinäisistä syistä juuri mikään kirja ei ole luettuna loppuun asti. Machiavellin Ruhtinas on täysin mahdoton lukea tällaisissa olosuhteissa, eikä pitkä taukokaan siitä ole tehnyt kirjalle hyvää. Aikanaan tulen kuitenkin lukemaan sen loppuun.

Tässä kuussa luin ainoastaan yhden kirjan. Kyseessä on uusvanha tuttavuus, Haruki Murakamin Norwegian Wood. Arvostelun kirjasta tulen julkaisemaan heti kun millään saan raivattua sille tilaa. Joka tapauksessa annan kirjalle vain yhden tähden, syyt kirjoitan myöhemmin. Näin ollen kuukauden keskiarvoksi jää yksi, eli luettava. Sivumäärä kirjassa oli 426.

Ehdin osallistua Le masque rouge-blogin kirjakuva päivässä lukuhaasteeseen, jonka suoritin joskin kuvat tulivat useita päiviä myöhässä. Elokuu ei kuitenkaan ehtinyt aivan päättyä kun viimeisinkin kuva oli kaikkien nähtävillä.   

Lukumahdollisuudet silmissä siintäen kohti syyskuuta. Nyt se kesä sitten virallisesti taitaa ohi olla.

Kommentit

Suositut tekstit