Tammikuun kootut

Tammikuun aikana tuli luettua vähäsen, mutta monenmoista. Lukemiseen käytettävää aikaa oli aivan pieni määrä, mutta se aika minkä sain, oli rentouttavaa että mukavaa. 
Luin tässä kuussa:
Jonas Gardell - Koomikon synty
Tämä kirja sai kolme tähteä ja arvostelut olivat liki kaikin puolin positiiviset. Ainoa harmituksen aihe oli lukuisat kirjoitusvirheet. Aiheeltaan rankempi kirja.
Yahya Hassan - Runot
Runot sai vain yhden ainokaisen tähden. Kokoelma on huutamista ja ahdistusta, mutta siitä ei saa millään otetta. Kirjalliset  ansiot eivät päätä huimaa.
Wolf Kankare - Kettujumala palelee
Kettujumala palelee ansaitsi kolme tähteä. Ensimmäistä kertaa sarjakuva-albumin äärellä yllätyin positiivisesti. Kankareen albumista riittäisi vaikka kuinka pitkään pohdintaan ainesta.
Elis Andersson - Frenologia
Kolmen tähden arvoinen tietokirjanen. Pidin kirjasta paljon ja tiedonjanoni aihetta kohtaan lisääntyi kertaheitolla.
Kuukauden sivumäärä on 544 ja tähdistä laskettu keskiarvo 2.5, joka pyöristyy ylöspäin ja näin ollen arvosana on kolme, positiivinen kokemus.
Lukemisto oli jopa yllättävän monipuolinen; romaani, runokokoelma, sarjakuva-albumi ja tietokirja. Uusia ja uusvanhoja oli kolme neljästä, ainoa aiemmin luettu kirjailija oli Gardell.
Nipistin hieman aikaa siistiäkseni blogin tekstien ulkoasun ja uusimmista kirjoituksista korjailin muutamia kirjoitusvirheitä.
Tein pienimuotoisen tutkimuksen kirjablogien epäsuosituimmasta kirjasta ja sain myös vastauksen. Kokosin tutkimuksen tulokset ja sen herättämiä ajatuksia tänne blogin puolelle. Tätä kautta Gertrude Steinin Ida päätyi lukupinooni, mutta myönnettäköön, että lukupino on vielä sen verran korkea, että aivan heti en kirjaa aloita. Tänä vuonna - melkein uskallan luvata, että ennen kesää - Ida on käsissäni.

Kommentit

Suositut tekstit