keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Mitä ihmettä tapahtuu tietokirjoille?

Tietokirjan tarkoitus on sivistää, syventää tietoa ja tarjota uusia näkökulmia. Katselin jälleen kustantamoiden uutuuskatalogeja, tein myös muutamia varauksia kevättä varten. Olen nyt oppinut tämän kikan, eipä tarvitse odottaa puolta vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Katalogien ilmestymiseen on liittynyt se odotuksen jännittävyys, mitä tietokirjoja ilmaantuukaan seuraavan puolen vuoden aikana. Ja joka puolivuotinen pääsen pettymään, välillä käväisee mielessä jättää tietokirjaosiot suosiolla väliin, mutta sitten aina päädyn katsastamaan olisiko jotakin helmeä saapunut. No ei ollut, ei tälläkään kertaa.
Minulle voinee sanoa, että ihan turhaan vouhkaan tietokirjallisuuden häviämisestä kirjamarkkinoilta. Netistä löytyy tieto parilla painalluksella, ja nettiin tietoa päivitetään ahkerammin. Mutta kun nettiin ei voi luottaa, mistä minä tiedän mikä tieto on siellä tutkittua. Ei niitä varmasti luotettavia lähteitä löydy kovin paljoa. Netissä ei ole paperin tuntua sormissa. Netissä ei ole tietokirjaa, vain tiedon sirpaleita siellä täällä, joista ehkä voi muodostaa kokonaisuuden. Mutta tietokirjassa on se kokonaisuus jo valmiina, ja siihenkin voi kritiikkinsä kohdistaa, ei sitäkään pidä sokeasti uskoa. Vouhkaanhan minä pitkän tutkivan ja kriittisen uutisoinninkin vähenemisestä. Tällä hetkellä Helsingin Sanomien kuukausiliite on kuukausittainen pitkän tutkivan journalismin iloni. Älköön sitä ainakaan lakkautettako.
Minulle tietokirjallisuus on aina merkinnyt paljon. Olen pitänyt ohjenuoranani, että kirjahyllyjeni selkärankana tulee olla tietokirjallisuus, jokaisesta pääaiheesta on löydyttävä edes yksi teos. Niin se on käden ulottuvilla, kun sitä tarvitsee. Tällä hetkellä puuttuu ainoastaan fysiikka, niin tämä periaate on saavuttanut minimivaatimuksensa. Historiaa löytyy jo, filosofian määrä kasvaa ja toisinaan hankin myös muustakin, jos todellinen helmi löytyy inhimilliseen hintaan. Olen uponnut tietokirjojen maailmaan, usein enemmän kuin romaanien, mutta blogissani se ei näy, koska harvoin luen tietokirjallisuutta kannesta kanteen. Toisinaan jonkin opuksen, ja vain silloin siitä ilmaantuu merkintä tännekin. Pitäisikö lisätä tietokirjallisuusliputusta tännekin? No, ainakin olen nettimaailman ulkopuolella puhunut tietokirjallisuuden puolesta ja käyttänyt sitä. Sainhan minä peruskouluaikanani stipendin ahkerana tietokirjallisuuden kuluttajana - kun sanakirjat laskettiin mukaan, niin puolen vuoden aikana käyttämieni opusten lista päätyi liki kolmeen kopioarkkiin, kunnes totesin, että tämä taitaa riittää - olisin voinut vielä muutaman teoksen listata. Yli puolet projektieni lähteistä tuli kirjallisuudesta. Lukion äidinkielen opetussuunnitelmissa tietokirjallisuutta ei edes huomioida, niin kuin peruskoulussa kuitenkin vielä tehdään. En tiedä uusista opetussuunnitelmista. Olisiko tässä parantamisen varaa?
Julkisuudessa pidetään ääntä, milloin enemmän milloin vähemmän, kirja-alan alamäestä, vähenevästä nuorten lukemisesta, lukutaidon heikkenemisestä, poikien lukemattomuudesta jne. Se on hyvä, kaikki tärkeää. Mutta onko kukaan nostanut huolta tietokirjallisuuden häviämisestä, mikä näyttää astetta huolestuttavammalta kuin tämän hetkinen kaunokirjallisuuden tilanne. Vaikka käännöskirjallisuudessakin olisi moittimista. Kaikki eivät lue teoksia englanniksi, saatikka sitten saksaksi, venäjäksi, portugaliksi taikka ranskaksi. Suomen kielen osaaminenkin ja ennen muuta arvostus laskee, mutta siitä sitten joskus tuonnempana. Pysytäänpä aiheessa. Huolestukaa tietokirjoista.
Niin, tutkin siis katalogeja. Otin seuraaviin kaavioihin mukaan ainoastaan WSOY:n, Tammen, Johnny Knigan, Gummeruksen, Otavan ja Liken keväällä 2016 ilmestyvät tietokirjat. Muut kustantamot jätin suosiolla ulkopuolelle, ne olisivat vain lisänneet entisestään lukemien surullisuutta.
Ensimmäisessä on oppaat eriteltyinä vielä omiksi luokikseen, jälkimmäisenä ne on yhdistetty yhdeksi kategoriaksi. ''Minun mielestäni'' kategoriaan kuuluvat ne teokset, jotka ovat yhden ihmisen omia kokemuksia tai mietteitä, vailla tutkimuspohjaa. ''Kaikki aiheesta'' ovat niitä, jotka selittävät jostain tietystä aiheesta hyvin monipuolisesti, siis loppujen lopuksi ei mitään. Ja tietokirjat ovat niitä, joiden perässä mitä todennäköisimmin on laaja lähdeluettelo. Muita ei tarvinne selittää.



Mistä lähtien väritys- ja puuhakirjat ovat olleet tietokirjoja? Entä kansalliseepokset? Ei kai Kalevalaa nykyään lasketa tietokirjaksi, toivottavasti ei. Miksi näin siis tehtäisiin ulkomaalaisille eepoksille? Lukemat kertovat samalla sääkirjojen häviämisestä, niitä julkaistaan vain yksi. Minua sääkin kiinnostaa. Olen jo parin vuoden ajan tutkinut yhtäjaksoisesti Jakutskin säätä. En ole siellä käynyt, minulla ei ole paikkaan sidettä, mutta sää siellä on mielenkiintoinen. Sen lisäksi seuraan sivusilmällä Enontekiötä, ja sama juttu kuin Jakutskin kanssa, en ole siellä käynyt. Ei muuta kuin surullista, vaikka tokihan se on niin, että kustantamot julkaisevat  sitä mitä ostetaan, näin saavutat paremman elämän myy paremmin kuin kvanttifysiikan perusteellinen tutkimus. Mutta kun ei ole mitä ostaa, niin mistä sitten ostaa se tietokirja. Nuo kuusi ei aiheiltaan kiinnosta.

Ei tilanne silti täysin toivoa vailla ole, on meillä sentään SKS, Gaudeamus, John Nurmisen säätiö ja Niin & näin. Siltikin näiden kirjojen menekki on sen verran pieni ja työsarka niin suuri, että se näkyy hinnoissa. Ei pysty. Jos vouhkaamme jo kaunokirjallisuuden kovista hinnoista, pistetään siihen useimmiten päälle vielä kymppi tai pari, niin saamme tietokirjan hinnan. Siinä kääntyykin jo antikvariaattien puoleen, ja ainakin filosofiasta saisi maksaa vähintään saman verran käytettynä opuksena kuin kaunokirjasta uutuuden kiiltävänä. Leibnizin kolmisenkymmentä sivua pitkä Monadologia maksoi antikvariaatissa kolmekymppiä, sinne se jäi. Kirjakauppalahjakortilla hankin Platonin Valtion ja tilaukseen pistin Wittgensteinin Tractatus Logico-philosophicuksen. Kirja-alennuksista hankin SKS:n julkaiseman Suomen merenkulkua käsittelevän opuksen, lähtöhinta viisikymppiä, alennuksessa kympin. Se on upea, olen ollut iloinen jo muutaman päivän. Ainakin filosofian ja tietokirjallisuuden haluni on tyydytetty kolmella kirjalla nyt tälle vuodelle. Kirjoilla, jotka on painettu 2008, 2012 ja 2005.
Jos te muut koette tämän asian tärkeäksi, kirjoittakaa blogissanne tietokirjojen puolesta. Ainakin minä otan nyt tavoitteekseni esitellä silloin tällöin jonkin tietokirjan, jos en paljoa, ainakin enemmän kuin tähän mennessä.

8 kommenttia:

  1. Kannatan! Ja juuri oikeita tietokirjoja, ei värityskirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, Marjatta! Eihän värityskirjoissa mitään väärää ole, mutta se on kyseenalaista, jos niillä paksunnetaan katalogien tietokirjaosiota.

      Poista
  2. Hieno ja tarpeellinen puheenvuoro. Yritän itsekin parhaani tuoda tietokirjoja blogiini (vaikka koen niistä kirjoittamisen vaikeammaksi kuin fiktiosta) ja ennen kaikkea lukea niitä enemmän. Noh, nyt gradua tehdessä ainakin tuo jälkimmäinen asia toteutuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa jo hyvältä. Mielelläni lukisin arvostelujasi tietokirjallisuudesta.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus. Luen aika paljon tietokirjoja, erityisesti nyt taas elän tietokirja kautta. Liekö tullee yhtä säännöllisesti kuin Auringonpilkkujaksot.
    Mutta bloggaan niistä tosi harvoin. Olen jostain blogannut ja huomannut, ettei se kiinnosta ketään, joko itse tietokirja tai tyylini kirjoittaa niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se taitaa valitettavasti olla, mutta hienoa, että ainakin luet tietokirjoja.

      Poista
  4. SKS:n ja Gaudeamuksen kirjoihin voi luottaa. Kaipaan oaan alaani liittyviä tietokirjoja, mutta parhaimpia ei edes käännetä. Asiantuntijuus on unohdettu, kuitenkin sen takana on koulutuksellinen osaaminen, mutta he eivät myy. Luen itse tietokirjoja jatkuvasti, myös blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän on tämä ajatus, että kaikki osaisivat englantia. Esimerkiksi oman kiinnostuksen kohteeni, filosofian, käännösmäärät ovat suhteellisen heikkoja. Se mitä itse kritisoin on tämä nykyään jatkuvasti lisääntyvä innovointipuhe. Pitäisi innovoida, mutta ei siitä huolimatta anneta paljoa rahaa koulutukselle ja tutkimukselle, jotka mahdollistavat ylipäätänsä innovoinnin. Juuri luin jonkun suhteellisen ''merkittävän'' henkilön tekstin, jossa hän totesi, että tutkimusten tekeminen voitaisiin lopettaa ja siirtyä innovoimaan ryhmissä, ja näin saataisin talous nousuun. Millähän logiikalla, kysyn minä. Mutta kiitos kommentistasi.

      Poista

LinkWithin