sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Karen Vad Bruun - Stjernestøv, Den store chance

Tanskankielinen alkuteos (2016)
Kustantamo: Corto
Sivumäärä: 75
Mistä sain? Ilmainen e-kirja

Netistä löytyy sivusto, joka tarjoaa tanskankielisiä lastenkirjoja ilmaiseksi luettavaksi kesä- ja talvilomilla. Vaikka nämä toki ovat suunnattu ensisijaisesti tanskalaislapsille, niitä pääsee lukemaan mistä päin maailmaa tahansa.

Valikoin luettavakseni Den store chance -teoksen, jonka päähenkilöt Lulu ja Selma rakastavat näyttelemistä. Lulu on erityisen kiinnostunut elokuvista kun taas Selma haluaa mieluummin näytellä teatterin lavalla. Tämä ei kuitenkaan vastustele, kun Lulu löytää ilmoituksen elokuvan koenäytöksistä ja houkuttelee Selman mukaansa osallistumaan.  Kun lopulta vain Selma pääsee jatkoon seuraavaan vaiheeseen, Lulu tulee niin vihaiseksi ja pettyneeksi, että ystävysten välit alkavat rakoilla.

Teoksessa on monia hyviä teemoja. Se käsittelee niin haaveita, teatteri- ja elokuvamaailmaa kuin ystävyyssuhteitakin. Teemoja käsitellään ymmärtäväisesti ja julkisuushaaveita tuomitsematta.  Siitä olinkin erityisen iloinen lukiessani, ettei lapsen haaveita mitätöidä ja julkisuuden ilot saavat näkyä, mutta silti tuodaan rehellisesti esille myös elokuvien tekemiseen liittyvät negatiiviset puolet - jatkuva kilpailu ja odottaminen.

Monitahoisuuden lisäksi teos on helppolukuinen. Se on suunnattu 8-11 -vuotiaille, joten jonkinlaista lukutaitoa ymmärtäminen vaatii. Kielenopiskelijan näkökulmasta lauserakenteet ovat yksinkertaisia ja sanasto kehittävää.

Kyseessä oli ensimmäinen tanskankielellä kokonaisuudessaan lukemani romaani. Tätä ennen olen lukenut vain lyhyitä artikkeleita tai muita tekstinpätkiä. Ilmavat sivut ja miellyttävä tekstinasettelu auttoivat jaksamaan kokonaisen romaanin loppuun asti. Olen huomannut, että kaunokirjallisia teoksia on vaikeampi lukea vieraskielisinä kuin tieteellistä tai muuten asiapitoista tekstiä.

Tällä hetkellä teos ei ole enää saatavilla netistä eikä Suomen kirjastolaitoskaan tätä tarjoa. Den store chance on sarjan aloitus osa ja minua jäi harmittamaan, että en voi lukea viimeisiä osia. Aloitus oli riittävän kiinnostava herättämään mielenkiinnon jatkoakin kohtaan, mutta ihan niin paljoa en kuitenkaan innostunut, että maksaisin kaukolainaamisesta.

maanantai 4. syyskuuta 2017

Tietokirjaviikon koonti


Tietokirjaviikko on nyt ohi. Hurjan suuri kiitos kaikille, jotka lähditte siihen mukaan, vaikka epäilin kannattaako haastetta julkaistakaan.

Tässä lista kirjoitetuista postauksista. Jos huomaatte siinä virheitä, ilmoitelkaa kommenteissa.

Elämäkerrat, muistelmat ja tietokirjat henkilöistä


Historia


Artikkelikokoelmia ja oppaita


Lapsille


Muuta


Tällä kertaa kiinnosti selvästikin henkilöhistoria, mitä oli myös ilo saada haasteeseen mukaan. Olen vasta hieman lueskellut arvosteluitanne ja olisi tarkoitus tämän viikon aikana käydä kommentoimassa.

Pikatarkastelulla huomasin muutamia seikkoja. Monet osallistujat vaikuttivat lukevan aika paljonkin tietokirjoja jo ennestään, osa myös mietti, että tietoa tulee luettua vain harvoin ja vähän, onhan se hitaampaa kuin kaunokirjallisuuden lukeminen. Järjestään ihmiset tuntuivat pitävän lukemaansa kirjaa hienona ja tasokkaana. Huomasipa Hanna Hannan kirjokansi -blogissa sen mitä niin monesti todetaan: ne keiden pitäisi jokin kirja lukea, tuskin sitä lukevat.

Pienenä mainostuksena, olen jo tovi sitten päättänyt julkaista omaksi ilokseni ensi vuodelle jonkinlaisen tietokirjallisuuteen liittyvän haasteen. Haaste hakee vielä muotoaan, mutta siihen saa sitten toki osallistua.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

''Vittu noi rakkauden sokasemat lampaat'' – rakkausrunoutta ja -lyriikoita Runokuun hengessä

Jokin aika sitten ajelin autolla kohti purjerantaa kuunnellen tapani mukaan radiota. Kuuntelemani kanavat ovat vaihdellen Ylen Vega tai X3M. Olin juuri parkkeerannut auton ja menossa rikaamaan venettäni, kun jäin kuuntelemaan soivan laulun sanoja. Oli pakko selvittää mikä laulu oli kyseessä. Jokin kappaleessa herätti mielenkiintoni.

Kyseessä oli Miss Lin versio Magnus Ugglan 1:a gångenista. Onhan Linkin versio hyvä, mutta Ugglan alkuperäinen kappale on yksinkertaisesti ihana, ja se onkin soinut useamman kerran viime päivien aikana kappalelistallani.

Varför skynda på
när den tiden snart är här ändå
--
Så mens ditt hjärta slår an
passa på om du kan
fånga varje ögonblick
--
behöver inte ha så brått


Kaivoin Runokuun innoittamana hyllyistäni kaikki runokokoelmat ja olenkin selaillut niitä etsien rakkausrunoja. Mieleeni muistui yläasteikäinen Lukumato, joka luki suurella innolla Leinon ja varsinkin Runebergin imeliä ja paatoksellisia tekstejä. Jotenkin, ei ehkä yllättäen, ne eivät enää onnistuneet herättämään yhtä suuria ihastuksen tunteita. Ennemmin jonkinlaista myötähäpeää ja hämmennystä - todellako olen tykännyt tällaisesta! Kun joukkoon lisää vielä ties mitä muita paatoksellisuudessaan korkealentoisia rakkaudenjulistuksia, mieleen piirtyy toivottoman romantikon kuva. Älkää peljätkö, en ole kuitenkaan sellainen ollut. Paljastettakoon, että olin silloin jo ihan yhtä synkkä ja vakava kulttuurin kuluttaja kuin nykyäänkin, ainakin melkein.


En joudu myöntämään, että olisin rakkauslirkutusten suuri ystävä. Joskus on kuitenkin ihan hyvä jättää oma suurin mukavuusalue ja möyriä rakkauskirjallisuuden parissa. Sitä kai lähdin hakemaan ilmoittautuessani bloggaamaan Runokuun teemasta. Runokuu onnistui nimittäin palauttamaan tietynlaisen innostuksen aihepiiriin.

Ei ehkä kuitenkaan. Rakkaus aiheena on runoudenkin piirissä niin loppuun kulutettu aihe, että tuntuu, ettei siitä saa enää yhtään mitään kiinnostavaa irti, jos kulkee vain niitä perinteisiä latuja. Olen ylipäätänsä miettinyt, miksi rakkautta käsitellään niin ihanana asiana, pään täydellisesti sekoittavana, toivottavana, ikuisena, ihmisen suurimpana ja kauneimpana tunteena ja tärkeimpänä ihmissuhteena. Miksi ensirakkaus on muka jotain niin suurta, alkuhuuma ihastuttavaa? Ja se minulle kaikkein hämmentävin kysymys, jonka voi ihan hyvin vielä toistaakin: miksi ihmeessä romanttinen rakkaus toiseen ihmiseen on tunteista ylistetyin, tunteiden hierarkiassa ylin? Kuunnelkaa nyt vaikka näitä Runebergin säkeitä: Se, hon kommer, se, den blyga flickan / kommer redan; inom några stunder / sitter jag på hennes rosenläppar, / och hon bär mig troget hela dagen --.

Ystävieni toimesta olen saanut kyseenalaisen kunnian olla maailman epäromanttisin ihminen. Noin suuri oletus on varmasti vähän liikaa, mutta jonkinlainen totuuden itu lausahduksessa on. Sikäli mikäli romanttisuudella tarkoitetaan sitä, mitä viime päivieni rakkausrunotutustumiseni ovat antaneet ymmärtää.

Ei, ei, minulla ei ole mitään romanttista rakkautta vastaan. Rakastakaa ja antakaa rakastaa. Minua puhuttelee ennemmin vaikeammat teemat rakkaus(?)lyriikoissa.

Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut
Ja isken jollain millä sinäkin oot mua hakannut
--
Kidutettu eläin häkissään
--
Olisitko hyvä mulle, jos mä oisin mukavampi?
--
Mutta minä rakastan kaikkea hänessä
Olisin halunnut nukkua hänen viereensä unohdukseen
Hän oli kaunis

Aina ei rakkauden kohde kohtele hyvin. PMMP:n Joku raja -tekstissä käsitellään onnistuneesti vaikeaa aihetta suhdeväkivallasta. Sitä, kuinka väkivaltaa kohtaava menee itseensä, omiin oletettuihin vikoihinsa, mutta kaikesta huolimatta vain rakastaa. Odotan sitä aikaa, kun teksteissä voitaisiin puhua myös henkisestä väkivallasta, joka on aivan yhtä väärin kuin fyysinenkin pahoinpitely. Valitettavasti henkinen väkivalta nähdään usein edelleenkin jotenkin alempiarvoisena tai pahimmassa tapauksessa ei väkivaltana lainkaan.

Intternetissä poika tapas naisen
se oli kaunis ja erilainen.
Ne kävi elokuvan jälkeen aina syömäs
usein illat veny erittäin myöhää.
Poika saatto naisen rappukäytävää
käytöstavat oli jotain niin näyttävää.
Suhde toimi, kaikki oli selvää
--
ystävät sano koht on kynttilät haudalla.
--
vittu noi rakkauden sokasemat lampaat.

--
Mies hakkaa naista, minkä kerkee
--
Mies sanoo: sä oot tarpeeton
--
Nainen itkee suu täynnä haavoja
mies nauraa katsoessa raatoa.
Höylää niskasta raastimella paloja

Kuristajan Vuosisadan rakkaustarina on kaukana imelästä rakkauslurituksesta. Kiehtovan siitä tekee ainakin löyhä perustuminen tosiin tapahtumiin ja yllättävä loppuratkaisu. Kappaleen teksti kertoo tarinan naisesta, joka joutuu suunnitelmallisen, silmittömän väkivallan uhriksi kumppaninsa toimesta, tai siis henkilön, joka esittää rakastavaa kumppania. Se kertoo raadollista tarinaansa siitä, kuinka pintapuolisesti hyvältä, kohteliaalta ja rakastavalta näyttävä ihminen voikin oikeastaan olla murhaaja ja mieleltään vinksahtanut. Minkäänlainen pohdinta siitä, kuinka väkivallan tekijä olisi yhteiskunnan huono-osainen ei auta, sillä kappaleessa viitataan Edmund Kemperiin, yhdysvaltalaiseen sarjamurhaajaan, jonka teot ovat karuja jo pienestä lapsesta.

Vuosisadan rakkaustarinan kohdalla liikutaan jo harmaalla alueella siinä, voidaanko tekstin tilannetta sanoa edes rakkaudeksi. Olen selvittänyt kappaleen taustoja siinä mainittujen ihmisten kautta jonkin verran. Herää kysymyksiä siitä, rakastiko Kemper uhrejaan, jotka paloitteli, raiskasi ja osin taisi syödäkin, tai voimmeko puhua rakkaudesta, jos se polkee muiden ihmisten oikeuksia. Salattujen elämien viittaukseen en osaa edes ottaa enempää kantaa. Ehkä suurin ongelma onkin määritelmä siitä, milloin ei kyse ole enää edes yksipuolisesta rakkaudesta vaan ainoastaan inhottavasta toiminnasta. Kemper on ollut vankilassa jo monen monta vuotta, ja tuskin koskaan vapautumassa sieltä.

Varsinkin nyt kun olen oikein etsimällä etsinyt rakkausrunoutta, minulle on käynyt niin, etten juuri yhdestäkään löydä rakkautta. Minulla on häpeällisen huono tuntemus Tanskasta, joka on jäänyt Ruotsin ja myös Norjan alle. Olen viime aikoina korjannut tätä haalimalla tietolähteitä Tanskan historiasta ja nykypäivästä, maantiedosta, musiikista, tieteen saavutuksista jne. Löysin  vastikään ilmaiseksi kirjaston vaihtohyllystä Vibeke Arndalin teoksen Ambrosius Stubista, 1700-luvulla eläneestä tanskalaisesta runoilijasta. Siirryin suorilta käsin osaan ''Kærligheds pagt'', mutta runot eivät tuntuneet kertovan rakkaudesta.

Nærværende Anton og Anna hans brud
har ærligt i Køping holdt brylluppet ud,
der sad tre hundrede sjæle i rad
og fik overflødig af vin og af mad
jo mere de tæred, jo mere de fik,
og det er Jens Clausens sædvanlige skik;
derover beklaged sig mangen en gæst,
han slog ej for tiden sin mave på læst
jeg selv var i klemme, tilsidst blev jeg fri,
der lommen stod munden i retterne bi
ja  bruden må tilstå, at førend hun slap,
blev livet forsynet, og trøjen for knap.
For resten har Anton og Anna så vel
forholdt sig, at ingen med føje og skel
kan nægte, hvad skudsmål der gives enhver,
som haver sin næste på bolsteret kær,
et barsel og kirkegang står kun til rest,
sligt meldes den hæderlig Tranderuppræst.

Toinen aika hauska runo löytyi myös:

Fødes, grædes, svøbes, ammes,
vugges, tumles, bæres, gå,
tugtes og i tvang annammes,
lege, vokse, tanker få,
elske, bejle, giftes, mages,
lykke væltes ned og op,
ældes, svækkes dø, begraves:
Det er alt vort levnets lob.

En ole edelleenkään varma, mitä on rakkaus runoudessa. Ehkä pitäisi jatkaa vastauksen etsimistä, jos innostuisin vaikka enemmänkin. Rajanveto on vain kovin vaikeaa, herää paljon kysymyksiä. Toisaalta, kenelläkään ei liene oikeutta määritellä sitä, mitä on rakkausrunous noin yleisesti.

Tror du att vi kommer leva lyckliga i alla våra dagar. –Petra Marklund, Händerna mot Himlen

Jag kan inte ens gå, utan din luft i mina lungor. –Kent, Utan Dina Andetag

torstai 24. elokuuta 2017

Pikalanseerattu pieni tietokirjallisuushaaste

Haastetta ei ole tehty yhteistyössä minkään tahon kanssa.

Ensi viikolla, siis 28.8. - 3.9., vietetään tietokirjaviikkoa, josta löydät enemmän tietoa Tietokirja.fi -sivulta. Kuten jo monta kertaa olen kirjoittanut, tietokirjallisuuden näkyvyys heikkenee. Nyt meillä bloggaajilla on oiva tilaisuus tehdä asialle pienimuotoisesti jotain.

Lähde siis haasteeseen mukaan ja bloggaa tietokirjallisuudesta kyseisen viikon aikana ainakin kerran. Bloggauksesi voi olla ihan mitä vaan tietokirjaesittelystä aina mielipidekirjoitukseen - tai vaikka kaikkia näitä. Runokuunkin kanssa on yhteistyötapahtuma viikon aikana, joten rakkausrunojen maailmassa pyörineet voivat teemaan sopivasti siirtyä lukemaan tietokirjoja rakkaudesta.

Aikaisemmin aluille panemastani kiertävästä tietokirjahaasteesta saa halutessaan mukavasti vinkkejä hienoista tietokirjoista.

Haasteeseen pääsee mukaan kirjoittamalla postauksen ja liittämällä linkin kommenttikenttään blogissani. Etukäteisilmoittautumisiakin otetaan vastaan. Kynnys on joka tapauksessa tarkoitus pitää matalalla ja osallistuminen helppona, joten sitä ei kuitenkaan vaadita.

Kuvaa saa käyttää haasteeseen liittyvissä postauksissa.

tiistai 1. elokuuta 2017

Christine Nöstlinger - Frans og babyen

Babygeschichten vom Franz (1998)
Painos: 2006
Sivumäärä: 86
Mistä sain? Kirjaston vaihtohyllystä
 
Leseløve-sarja on suunnattu noin seitsemän vuotiaille lapsille, jotka aloittelevat itse kirjojen lukemista. Sarjan kirjoille on ominaista lyhyet lauseet ja suuri kirjaimen koko. Erilaiset kuvakieliset ilmaisutkin on jätetty pois ja muutenkin lukeminen tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi.

Frans og babyen käsittelee vauvan tuloa perheeseen. Fransin ystävän Gabin perhe on lähiaikoina saamassa vauvan ja Gabi on aivan täpinöissään asiasta. Hän puhuu vain vauvasta, haluaa Fransin leikkivän vauvaa ja suunnittelee jo lapsen nimeä ja kärryjen väriä. Muita ärsyttää Gabin ylimenevä innostus lapsesta, ja Frans pelkää, että Gabi ei enää halua leikkiä hänen kanssa vauvan synnyttyä. Gabinkin innostus lopahtaa siinä vaiheessa kun vanhemmat ovat lähteneet synnytyssairaalaan. Hän alkaa pelätä, että vanhemmat eivät enää välitä hänestä.

Kirjan keskeiset teemat ovat uuden perheen jäsenen syntymä, sen aiheuttama kateellisuus ja sisarussuhteet. Fransin ja hänen sisaruksena Josefin avulla käsitelleen sisarussuhteita, jotka eivät aina välttämättä tunnu mukavilta, mutta sisältävät usein kuitenkin välittämistä.

Teoksen kaunis ja selkeä, Erhard Dietlin, kuvitus tukee lukemista hyvin. Yksinkertaisella viivalla piirretyt kuvat ovat värikkäitä ja niissä on ainakin minun mielestäni sopivasti katsottavaa lukemisen lomassa. Kohderyhmän mielipidettä kuvituksesta en pysty hankkimaan.

Kohderyhmään kuulumattomuuteni teki kirjan lukemisesta hieman mitäänsanomatonta, mutta välipalakirjana tämäkin toimi ihan hyvin. Jonkin verran ärsytti stereotyyppinen suhtautuminen vauvan tuloon ja hahmojen luonteisiin. Gabi esitetään ylihoivaavana kun taas Fransia ei hoivaaminen kiinnosta. Josefkin kiusaa pikkusisarustaan. Nimenomaan äiti näkyi kuvissa petaamassa sänkyjä ja silittämässä pyykkejä isien loistaen poissaolollaan kotitöistä.

Oletettavasti kohderyhmän henkilö on kirjoittanut etusivulle mielipiteensä tarinasta. Jätän omistajan nimen toki kuvan ulkopuolelle.

Löysin teoksen kirjaston vaihtohyllystä eikä minulla ole tarvetta säilöä sitä omissa hyllyissäni. Kun vastaan tulee sopiva tapa laittaa kirja eteenpäin, teen sen.

***
Teosta ei ole tietääkseni suomennettu.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Gabrielle Wittkop - Nekrofilen (klassikkohaaste ja IYK)

Le Nécrophile (1972)
Painos: 2013
Kustantamo: Vertigo förlag
Sivumäärä: 132
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Man talar om sex i alla dess former, utom en. Nekrofilin tolereras varken av makthavarna eller den upproriska ungdomen. Den nekrofila kärleken är den enda som är ren, eftersom till och med amor intellectualis, denna stora vita ros, förväntar sig att få något tillbaka. Inget gensvar till den förälskade nekrofilen, gåvan som han förvandlar sig själv till väcker ingen hänförelse.

*****
Det spelar ingen roll. Det räcker inte med att vara blygsam som jag, man måste också vara försiktig. Jag har ofta intryck av att man observerar mig, att man lurar på mig. Framför allt tjänstefolket, städerskorna, portvakterskorna, småhandlarna i kvarteret. Och polisen förstås. I synnerhet polisen.

Joskus alkuvuodesta aivan sattumalta törmäsin kirja-aiheisia nettisivuja selaillessani Wittkopin romaaniin Nekrofilen. En edes aivan tarkalleen muista kuinka se kävi, mutta tiesin heti, että kirjalla on paikkansa IYK-listallani. En tiennyt oikeastaan yhtään mitä odottaa, ja se oli jännittävää. Kun huomasin pitäväni tarinasta, mieleeni hiipi ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa häpeä. Mielessäni hakkasi, ettei tällaista kirjallisuutta saisi lukea. Mietin monesti mitä muut ajattelevat. Tällaisen teoksen arvosteluun täytyisi kirjoittaa sanat vastenmielinen, moraaliton, inhottava ja luotaantyöntävä. Mitään näistä en voi kirjoittaa, ja koska tunsin hetken häpeää, oli se vain sitä suurempi syy istuttaa takapuoli penkkiin ja lukea.

Aivan ensiksi, teos on nimensä mukaisesti tarina nekrofiilistä. Päähenkilö on pariisilainen ruumiiden rakastaja, jonka elämä pyörii päivätyönsä - antiikin - ja kuoleman ympärillä. Hän oli vasta pieni lapsi, kun ensimmäistä kertaa koskaan näki ruumiin. Kallistuessaan äitinsä ruumiin äärelle, ei hän voinut kokea surua lainkaan. Sen jälkeen päähenkilö hankkiikiin ruumiita hautausmailta jatkuvasti peläten kiinnijäämistä. Hän valmistelee ruumiit hellästi sopiviksi itse aktiin, mutta todellisuudessa seksi ei edes ole erityisen merkittävässä osassa tarinaa.

Vielä syvemmin Nekrofilen on romaani rakkaudesta. Ikuisesta puhtaasta rakkaudesta, joka ei vaadi itselleen takaisin yhtään mitään. On tosiasia, että nekrofiilimme rakkaat tulevat ja menevät vauhdikkaaseen tahtiin, mutta Wittkop onnistuu hämmentävällä tavalla kertomaan, kuinka jokainen heistä  jätti jälkensä ihan kuten kuollut tärkeä ihminen jättää eloon jääneeseen. Rakkaudesta kirja kertoo sinänsäkin, että nekrofiili ei ole itsekäs oman nautinnon tavoittelija, jota eivät pidättele minkäänlaiset moraalinormit. Hän jättää esimerkiksi lapsen rauhaan, jottei kukaan yhdistäisi häntä Gillet de Raisiin, 1400-luvulla eläneeseen ranskalaiseen sarjamurhaajaan, joka masturboi lapsiruumiidensa edessä.

Vaikka nekrofiili rakastaakin kaikkia ruumiita, jotka hän on kantanut mukanaan, taustalla vaanii koko ajan jäytävä pelko.  Milloinkaan ei voi olla varma siitä, näkeekö joku hautausmaalla kulkijan, tulevatko poliisit vastaan tai pääseekö turvallisesti kotiin asti. Nekrofiiliset teot ovat kuitenkin laittomia ja niiden tekijää voi odottaa vankilatuomio.

Romaanin läpäisevänä teemana on myös kuolema. Yksinkertaisimmillaan sen huomaa ruumiiden läsnäolosta ja niiden rupistumisesta, mutta Wittkop on onnistunut löytämään myös muita tapoja ilmentää kuolemaa ja päättymistä - joka kuitenkin on samalla aina jonkin uuden alku ja jonkin toisen asian jatko. Teos pakottaa lukijansa pohtimaan omaa suhtautumistaan kuolemaan. Sureminen ei ole ainoa tapa käsitellä asiaa. Nekrofiilille hautajaiset edustavat ruumishäitä, jonne hän menee kunnioittamaan kuollutta. Hän on kiinnostunut myös monella muulla tapaa kuolemasta.

Wittkopilla on aivan käsittämätön taito käsitellä provosoivaa aihettaan. Hän ei tuomitse päähenkilöään, eikä toisaalta sympatiseeraakaan. Vaikka aihe onkin niin vaiettu, ei kirjailija osoittele omaa rohkeuttaan, eikä kirjan sivuilta huou erikoisen aiheen osoittelu. Teos voisi periaatteessa olla kuin mikä tahansa taidokkaasti kirjoitettu rakkausromaani. Sen kieli on myös erityisen hienoa, soljuvaa ja kaunista, mikä korostaa entisestään nekrofiilin arvostusta ruumiitaan kohtaan.

Sopii miettiä, miksi teosta ei ole  juuri käännetty alkukielestä. Ruotsalainen käännös on ymmärtääkseni ensimmäinen. Aihe varmasti vaikuttaa, sillä teosta voi olla vaikea markkinoida riittävän laajalle lukijakunnalle. Ruotsissa on myös juuri tällaiseen marginaalisempaan kirjallisuuteen keskittynyt kustantamo. Se ei silti vielä selitä sitä, miksi kyseessä on juuri Ruotsi. Miksi Ruotsissa on poliittinen nuorisojärjestö, joka avoimesti kannattaa nekrofiilisen toiminnan laillistamista. Miksi juuri Ruotsissa voidaan edes keskustella aiheesta. Siihen minulla ei ole vastausta. Klassikko tämä teos kuitenkin jo on.

Tarinassa ei ole oikein samaistumispintaa, mutta se ei estä sitä, etteikö se herättäisi tunteita ja koskettaisi. Viimeisen sivun luettua minulle jäi ontto tunne. En ole edelleenkään täysin varma, mitä olen lukenut enkä ole vieläkään osannut päättää asennoitumistani kertomukseen. Silti haluaisin vielä viettää pitkään teoksen sivuilla, kuunnella mitä Wittkopilla on sanottavanaan. Aivan varma on, että teos ei jätä ketään kylmäksi. Huomaamattaan sen lukemisesta myös nauttii.

****
Teosta ei ole ainakaan vielä suomennettu. Frankin mukaan ruotsinnosta tarjotaan pääkaupunkiseudulla ja Fredrika-kirjastoilla. Näistä sen voi lainata tai pyytää tarvittaessa kaukolainaa. Kaukolainalla voi saada myös ulkomailta muutamalla muulla kielellä.

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Jalkapalloa rakastavia, antifasisteja vihaavia turturduvoreita


Jag älskar dimman som släpar våt
öfver kajer och torg i natten
och lyktornas ögon, röda af gråt,
och lukten från gatan och hvisslans låt
från en spöklikt skymtande båt
ute på Mälarns vatten.

Jag älskar novemberdagens grå
förtviflan och grändens fasa,
fabrikernas hjärtan som bulta och slå
och droskan som rullar och löfven som gå
i dans kring en bänk i en vrå
med en ensam människotrasa.

- Bo Bergman (1869 - 1967), Stadsbarn

Naakka Sigtunassa.

Runo on osa hiljalleen etenevää Svensk Poesi -kokoelmaa, jonka 1072:lle sivulle on kerätty ruotsinkielistä runoutta aina riimukirjoituksista digitaaliseen runouteen, piirtäen kuvaa ruotsalaisuudesta monien satojen vuosien ajalta. Hahmottaen rakkausrunoutta ja luontokokemuksia niin kaikkien tuntemista hengentuotteista jo unohduksiin painuneisiin säkeistöihin.

Miksi valitsin alkuun juuri Stadsbarnin, on se, että se on yksi suosikkirunoistani, eikä vain pelkästään Svensk Poesin sivuilta. Pidän sen tunnelmasta ja sanojen tunnusta suussa. Ja vaikka nyt ei olekaan marraskuu eikä harmaa sää, runo tavoittaa jollakin tavoin jotain viime päivistäni.

Viime viikolla pakkasin pakaasini ja suuntasin ensin Helsinkiin ja sieltä laivalle. Sitä hetkeä olin odottanut kovin paljon ja kun aamulla istuin kannella katselemassa Tukholman rantoja, syvä onni valtasi minut. Kävelin satamasta Klara norra kyrkogatan (tämä kruisailleiden homomiesten katu) kautta keskusrautatieasemalle, jonka Bögringen oli koristettu kauniisti kukilla. Niin katu kuin rinkikin ovat ainakin Suomessa tulleet tunnetuiksi Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogian sivuilta. Klara norrasta ei taida enää olla jäljelle mitään historiaan viittavaa, mutta Bögringen toimii edelleenkin ihmisten kohtaamispaikkana.

Määränpääni oli kuitenkin Uppsala. Alkuun ruotsin puhuminen oli hieman nihkeää, mutta hyvin pian puhe alkoi luistaa. Täytyy kyllä sanoa, että olen ihmeellinen magneetti vetämään ihmisiä puoleeni. Tiedä häntä olenko niin helposti lähestyttävän oloinen (kuulemma olen), kun ihan minne tahansa menenkin, joku on nykimässä hihasta ja tulossa jutustelemaan. Nyt Ruotsissa pääsin tämän myötä keskustelemaan niin elintarvikkeiden sisällöistä, Ruotsin maantiedosta, vallankumouksista kuin opiskelemaan junassa aivan uuden korttipelinkin. Niin mites tämä pohjoisessa asuvien ihmisten sisäänpäin kääntyneisyys menikään? Toiset ovat keskustellessaan hyvin pintatasolla pysyviä, toiset kertovat elämästään hyvinkin tarkkoja yksityiskohtia. Kaikki kohtaamiset ovat kyllä olleet aina avartavan ihania.

Elaka Måns, Bill och Bull.
Uppsala on hyvin monin tavoin kiinnostava kaupunki. Siellä yhdistyy hämmentävällä tavalla historia ja nykyaika, erilaiset poliittiset näkemykset ja elämäntavat. Tuntui, että kaikki saivat näkyä ja sulassa sovussa silti elettiin. Jos Tukholma on kuorrutettu anarkokommunistien tarroilla, Uppsalassa oli yllättävän paljon anarkokapitalistien mainontaa. Bongasin elämäni ensimmäisen syndikalistien ilmoituksen (!) ja eihän Uppsala olisi mitään ilman ikuista oikeistolaisten ja antifasistien tarranahistelua (siis sitä, että toisen tarrat peitetään omilla tarroilla).


Erilaisten uskonnollisten yhdyskuntien rakennuksia oli paljon, ja alkuun vaikutti, ettei kaupungissa olisi mitään muuta kuin pyhiä paikkoja ja yksi seksikauppa, jonka ikkuna ei jättänyt kaupan alasta mitään epäilyn varaan. Oli siellä, toki.

Jos tarroja ja pyhiä rakennuksia olikin paljon, sitä enemmän oli erilaisia ihmisiä. Katselin, kun muslimit menivät moskeijaan rukoilemaan, seurasin eläkeläisten petankkikerhon iltapelejä, katolisten juhlintaa, aistin Fyrisån jokirannan tunnelmaa hienoine ravintoloineen ja kaljanjuonteineen, kuuntelin syödessäni kahden keski-ikäisen ihmisen keskustelua anarkismista, kommunismista, veganismista ja vallankumouksista ja näin pariskunnan, joka oli pukeutunut Tom of Finlandin tyyppisiin nahkapukuihin, ja pukuun liitetyistä tunnuksista päätellen he kuuluivat johonkin moottoripyöräseuraan ja puheista kuuli, että he olivat menossa jonkinlaiseen tapaamiseen. Tulipa vastaan myös kaverukset, jotka puhuivat jonkun laajasta, jämptisti järjestetystä kirjakokoelmasta ja alle kouluikäinen lapsi, joka halusi välttämättä keskustella vanhempiensa kanssa >kærlighed'stä> (rakkaudesta).

Yhtenä päivänä poikkesin pidemmän aikaa Tukholmassa, jossa valmisteltiin jo kovaa kyytiä pride-viikkoa. Tukholman hulina tuntui kovalta Uppsalan rauhallisuuden rinnalla. Toisena päivänä pistäydyin parin tunnin ajan Sigtunassa, jonka rauhallinen maalaisidylli, riimukivet ja linnut onnistuivat ihastuttamaan. Kirjallisuuden ystäville siellä on häivähdys myös Beskowin kolmesta tädistä.

Pieni osa ihanasta possulähteestä.
Päivisin kävelin paljon, yleensä noin kahdeksan tuntia. Kävelyretket suuntautuivat niin Uppsalan keskustaan, omakotitaloalueille kuin vanhaan Uppsalaan, jota voi hyvällä syyllä pitää ruotsalaisen kansallismielisyyden keskuksena. Ensin sinne menoa istuin kirjastolla tutustumassa Upplandin maakuntakokoelmaan, jonka avulla hankin tietoa vanhan Uppsalan vaiheista. Kaupungissa oli myös todella tasokas antikvariaatti Röda rummet. Sen valikoima oli laaja, hintataso alhainen, myyjät ystävällisiä ja mitä ei heti hyllystä löytynyt, se saapui seuraavaksi päiväksi paikalle, tai sitten olisi myös tarvittaessa etsitty pidemmän kaavan kautta. Paikka  oli todellinen asiakaspalvelun ihme, jossa valikoima oli kattavampi kuin suuressa kirjakauppaketjussa. Iltaisin olikin sitten mukava käydä kaupassa ostamassa iltapalaa ja siirtyä rauhalliseen possusuihkulähteellä varustettuun puistoon, johon ihastuin siinä määrin, että iltapalasta puistossa tuli jokailtainen tapa. Iltapalan jälkeen menin vielä muiden sekaan jokirantaan ja edistin klassikkohaasteen teostani.

Kuten aina, joskus on kuitenkin pakko palata. Muutaman päivän jälkeen Uppsala tuntui jo hyvin kotoisalta, siltä, että olisin asunut  siellä koko ikäni. Oli haikeaa jättää taakseen kaikki ne ihmiset ja kadut, joita siellä oli. Jos vain olisi ollut jääkaappi, vesihana ja muutenkin arkielämään kuuluvia asioita, olisin sinne myös jäänyt. Nyt on taas hyvä olo, jonka avulla jaksan odotella seuraavaa mahdollisuutta päästä Ruotsiin. Joskus olisi ihanaa viettää muutamaa päivää pidempi aika, katsoa mitä kävisi omalle puhumistaidolle. Nyt pari päivää teki jo paljon ja sain aikaiseksi pitkän listan asioista, joita seuraavaksi voisin opiskella. Mitä tapahtuisikaan kuukaudessa, vuodessa, kahdessakymmenessä vuodessa... 

Laivalla kohti Suomea istuskelin yöllä hiljaisella kannella, lokkien liihotellessa maisemassa, lämpimän vienon merituulen puhaltaessa. Kädessäni minulla oli Wittkopin klassikkoromaani.

Ps. Otsikossa ei ole mitään järkeä. Jalkapalloa rakastavat antifasistien vihaajat viittaavat erääseen poliittiseen tarraan ja turturduvor-sanan opin Wittkopin romaanista. Otsikko taitanee avautua vain minulle.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Mietteitä mielenosoituksista ja niiden uutisoinnista

Viime vuodet ovat olleet täynnä mielenosoituksia. Pridet, joukkovoimat ja viimeisimpänä G20-protestit on marssittu. Yksi ärsyttävimmistä uutisoinnin muodoista on mielenosoitusuutisointi, jota lukemalla jää tunne, että uutisoijien omat asenteet jylläävät ja teoria taustalla on enempi vähempi hukassa.

Olen monesti tänä vuonna ajatellut tarttua aiheeseen, mutta lopulta jättänyt kommentin kirjoittamatta, usein ajatellen, että olenhan minä vain harrastelija aihepiiriin tutustumisen tiimoilta. Nyt G20-uutisoinnin jälkeen tuntuu siltä, etten jaksa olla hiljaa. Keskeiset teemat kirjoituksessani ovat 'musta blokki', ääri-liite, uutiskynnys ja näkökulmat. Yritän jakaa kirjoituksen selkeisiin jaksoihin.

Ihan heti alkuun mainitsen, että en kannata väkivaltaa missään muodossa. Irtisanoudun myös sabotaasin kannattajajoukoista. Tämän tekstin tarkoituksena ei ole puolustella Hampurin tapahtumia, vaan tarjota näkökulmia vallalla olevaan uutisointiin.

Miten G20:nen protestimielenosoituksista on uutisoitu?

G20 on ollut siinä mielessä tavallisesta mielenosoitusuutisoinnista kiinnostavasti poikkeava, että varsin moni media on tarttunut aiheeseen. Politiikaltaan eri näkemyksiä edustavat mediat ovat huomioineet tapahtumista hyvin eri asiat. Kuvia ja videoita katsoessa on ihan kiinni kuvakulmasta ja tilanteesta, näyttääkö siltä, että poliisit vai mielenosoittajat ovat aloittaneet hyökkäyksen.

Itse kokousuutisointi on jäänyt mielenosoitusten varjoon. Edelleenkään minulle ei ole täysin selvää, mitä kokouksessa päätettiin. Se ainakin selvisi, että juuri mitään päätöksiä ei tehty, vaan ennemmin yritettiin hieroa sopua. Yhdysvaltojen johto ei suostu joustamaan ilmastoajattelustaan muiden pitäessä kiinni Pariisin ilmastosopimuksesta.

Mellakat ovat varsin mediaseksikkäitä. Hampurissa oli eri arvioiden mukaan 76000-200000 mielenosoittajaa, joista suurin osa oli liikkeellä rauhanomaisesti. Uutisoinnin vuoksi näyttää siltä, että Hampurissa ei olisi mitään muuta ollutkaan kuin mellakoita. Jo ihan järjellä ajatellen voi päätellä, että pelkästään 76 000 ihmistä olisi laittanut koko kaupungin tuhkaksi, jos joka ikinen olisi alkanut mellakoida.

Uutisoinnissa on myös korostettu poliisinäkökulmaa ja anarkistien väkivaltaisuutta. Tartun näkökulmiin ja anarkismiin myöhemmin, mutta mielenosoitusten leimaaminen väkivaltaisiksi ei ole perusteltua. Maailman terveysjärjestön määritelmä väkivallasta on seuraava:

''Väkivalta on vallan tai ruumiillisen voiman tahallista käyttöä tai sillä uhkaamista, joka kohdistuu ihmiseen itseensä, toiseen ihmiseen tai ihmisryhmään tai yhteisöön ja joka johtaa tai joka voi hyvin todennäköisesti johtaa kuolemaan, ruumiillisen tai henkisen vamman syntymiseen, kehityksen häiriytymiseen tai perustarpeiden tyydyttymättä jäämiseen.''

Väkivallasta voi erottaa ainakin fyysisen, henkisen ja rakenteellisen väkivallan. Kaikki näistä kohdistuu ihmisiin. Rakenteellinen väkivalta viittaa siihen, kuinka yhteiskunnan rakenteet aiheuttavat pahoinvointia ja eriarvoisuutta. Auton tai ikkunan rikkominen ei ole väkivaltaa, vaan sabotaasia. Näiden ero olisi oleellista tiedostaa mielenosoituksista uutisoidessa.

Musta blokki

Varsinkin suurmielenosoituksissa on erilaisia blokkeja, joiden poliittisen toiminnan kärki ja toimintatavat ovat eri asioissa. Musta blokki liitetään usein anarkisteihin, mutta asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Mustan blokin historian huomioiden blokin taktiikkana on sabotaasi, jota ei yleisesti vältellä. Mustassa blokissa marssii militanttien anarkistien lisäksi muun muassa heitä, jotka ilman poliittista aatetta haluavat mellakoida.

Anarkistien supistaminen mustiin blokkilaisiin on todellisuuden yksinkertaistamista. Yhtä lailla, ellei jopa enemmänkin, on anarkisteja, joiden toimintatavat ovat rauhanomaisia ja sabotaasia vältteleviä. He vain jäävät uutisoinnissa varjoon.

Anarkistit päätyvät uutisiin usein vain silloin, kun mielenosoituksen aikana on rikottu jotakin. Vuoden aikana marssitaan lukuisia anarkistisia mielenosoituksia ja mielenosoituksia, joissa on mukana anarkistinen blokki, muista anarkistisista tapahtumista puhumattakaan. Näistä suuri osa ei johda minkäänlaisiin järjestyshäiriöihin. Kuinka monta järjestyshäiriötä on ollut Suomen Pride-kulkueissa? Aivan, ei yhtään. Tiedoksi, Pridessa marssii anarkisteja. Joku varmaan vetää tälle väitteelleni vastaväitteen, mutta jos yhtään viitsii seurata mielenosoituksia, huomaa, että suuri osa mistään mielenosoituksista ei saa palstatilaa uutisista.

On myös yleisen ilmapiirin vaikutusta, että musta blokkilaisten mielenosoitukset kärjistyvät. Koska on tunnettua, että mellakointi on mahdollista, jopa ennemmin sääntö kuin poikkeus, poliisi suhtautuu erityisellä tarkkuudella. Poliisivastaisten militanttien ihmisten ja herkkinä olevien poliisien kohtaamisesta harvoin syntyy hyvää.

Kun sitten mielenosoitus on ohi ja lasinsirpaleita kaduilla, pääsevät mediat ja somettajat vauhtiin. Ymmärrettävässä sabotaasin vastaisuudessa sabotaasin kohteiden systemaattisuus unohtuu mainita, sitä ei edes suostuta näkemään. Kuvittelisi olevan ihan helposti nähtävillä, että sabotoidut kohteet ovat lähes poikkeuksetta suuryrityksiä ja kalliita merkkiautoja. Henkilökohtaisesti katson surullisena sitä, että toisten omaisuutta tuhotaan, mutta voin kuitenkin nähdä taustalla piilevän ajattelun. Tapa tuoda ajattelu esiin on vain pahasti pielessä. Sabotaasia vastustavat ihmiset harvoin antavat ymmärrystä toiminnalle. Olisi paljon moraalisempiakin tapoja vastustaa taloudellista eriarvoistumista ja vallan epätasaista jakaantumista.

Äärivassereita ja -oikeistoa

G20:nen yhteydessä moni oleellisempi asia on jäänyt jalkoihin kinastellessa siitä, saako ''äärivasemmistosta'' puhua äärivasemmistona, kun vasemmistolaiset niin hanakasti puhuvat äärioikeistosta. Myönnän, että termiä äärioikeisto on helppo käyttää, mutta pyrin aktiivisesti etsimään parempia ilmaisuja. Liitteenä ''ääri'' viittaa nimenomaan ääripäihin, ja jotta ääripäitä voisi olla olemassa, pitäisi olla olemassa myös jonkinlaisia janoja.

Lie kuitenkin selvää, että todellisuudessa janoja ei ole. Niiden avulla on ehkä helppo hahmottaa maailmaa rajallisella ihmisymmärryksellä, mutta samalla pitäisi ymmärtää yksinkertaistus. Ei ole mitään poliittisen ajattelun keskustaa, jonka ympärillä ovat ääriainekset.

Samalla ihmisten äärittely luo kuvaa jonkinlaisesta poliittisesta normista, johon ihmisen ajattelun olisi mahduttava. Ihmisillä on hirmuinen tarve määritellä normaaliutta, jonka ulkopuolelle asettuvat olisivat heti muka huonompia tai epäonnistuneempia ihmisiä.

Harvoin ihmiset löytävät poliittista ajatteluaan täysin vastaavaa ryhmittymää. Ihmisten käsityskyky ja järjestelmä kuitenkin vaativat ihmisten jaottelun kategorioihin, kuten tässä tapauksessa esimerkiksi vihreisiin ja anarkisteihin. Luomalla joidenkin ihmisten ajattelusta ''äärikategoria'' voidaan astetta helpommin syrjäyttää nämä ihmiset poliittisesta keskustelusta ja kauhistella uutisissa näiden ihmisten edesottamuksia, jotta ääriaineksen ulkopuolella ajattelevien ihmisten käsitys normaaliudestaan ja poliittisen ajattelunsa oikeellisuudesta voisi pysyä. Tällaisella median luomalla kuvalla voidaan myös suitsia ihmisten halua alkaa kyseenalaistaa vallitsevia järjestelmiä.

Lisähuomautuksena asiaan voisi myös mainita, että anarkisteista puhuminen yleisesti vasemmistolaisina on väärin. Terminä vasemmisto viittaa sosiaaliliberalismiin, sosiaalidemokratiaan, punavihreyteen (puoluepolitiikkaan) ja usein vahvan valtion merkityksen korostamiseen. Näihinhän anarkismi ei tukeudu. Anarkismi on myös varsin laaja käsite, jonka sisälle mahtuu lukuisia ajattelutapoja, joiden ainoa yhdistävä tekijä on valtiovastaisuus. Jos vasemmistolla viitataan arvoliberaaliuteen, termi voisi sopia joihinkin anarkisteihin, mutta ei silloinkaan kaikkiin.

Näkökulmat

Olenkin jo maininnut siitä, että rauhanomaiset mielenosoittajat jäivät uutisoinnissa alakynteen, kuten myös kokouksen tapahtumat. Mainitsin tämän lisäksi, että kuvakulma ja kuvan ottamisen paikka on vaikuttanut paljon siihen, miten tapahtumia niistä voi tulkita.

Mielenosoituksista on uutisoitu erityisesti loukkaantuneiden poliisien määrää. Loukkaantuneiden mielenosoittajien määrää en ole löytänyt mistään. Poliiseja on siis loukkaantunut, ja uutisoinnissa tämä on näytetty lähtökohtaisesti mielenosoittajien vikana. Myös loukkaantumissyyn mainitsematta jättäminen tukee sitä käsitystä, että mielenosoittajat ovat vahingoittaneet poliiseja, koska tämä on vallitseva käsitys. Mistään ei löydy tilastoja siitä, kuinka moni poliiseista on loukkaantunut mielenosoittajan toimesta, kuinka moni esimerkiksi siksi, että on vahingossa suihkuttanut kaasua itseensä tai kaatunut yrittäessään lähestyä mielenosoittajia (mikä tälle olisikaan oikea termi?). Näiden tilastojen esiin tuominen tekisi mielenosoitusuutisoinnista astetta vakavammin otettavaa ja läpinäkyvämpää.

Kun ihmiset ovat ottaneet tehtäväkseen kauhistella sabotaasia, mellakoita ja loukkaantumisia, on monesta uutisesta jätetty pois G20-kokouksen kriittinen tarkastelu. Mielenosoittajat näyttäytyvät helposti ilman syytä rettelöiviksi ja kokoustajat puhtoisiksi pyhimyksiksi. Osa mielenosoituksen vaikutuksista onkin helppo nähdä, mutta kokouksen pitkän aikavälin tapahtumia vastaavasti ei. Suurvaltojen johtajien tekemät päätökset ilmasto- ja talouspolitiikasta vaikuttavat monimutkaisten prosessien kautta niin lisääntyvään pakolaisuuteen, ruokapulaan kuin taloudelliseen eriarvoistumiseen ja syrjäytymiseen. Kokoustajien toimia ja päätöksiä on vaikeampi syyttää, sillä heidän päätöksistään seuranneet epäinhimilliset olot eivät ole yksiselitteisesti palautettavissa juuri siihen tiettyyn päätökseen tai kokoukseen. Tämän näkökulman esille tuominen olisi kuitenkin laadukkaan journalismin tehtävä.

Kun kaupungissa on anarkisti

Tällä tovin viimeinen jaksoni aiheesta käsittelee oikeutta mielenosoittamiseen ja kokoontumisvapauteen. Erityisesti yksi kommentointityyli jäi mieleeni. Sen ajattelutapa on jokseenkin kestämätön. Näissä kommenteissa väitettiin, että jos ihminen oli osoittamassa mieltään Hampurissa, tai ylipäätänsä missään, hän samalla tukee muitakin mielenosoituksia. Jos vastaavasti ei tue, pitäisi poistua paikalta.

Yllä mainitsemani blokit jo tekevät sen, että samassa kaupungissa samaan aikaan mielenosoittaminen ei tarkoita sitä, että jakaa jonkin toisen mielenosoituksen tai edes samassa kulkueessa marssivien arvot. Kymmenien tuhansien ihmisten on täydellisen mahdotonta jakaa samoja arvoja niin suhteessa mielenosoituksen aiheeseen, poliittisen toiminnan kärkeen kuin toimintatapaan. Se, että kaupungissa marssii myös militantti anarkisti tai militantti natsi tai kuka tahansa muu, jonka arvoja ja/tai toimintatapaa ei jaa, ei voi estää sitä, että muut saisivat osoittaa mieltään. Samalla ei välttämättä osoita tukea toiselle mielenosoitukselle - edes silloin kun yksi näistä mielenosoituksista äityy mellakoinniksi, eikä ole itse estämässä tapahtumaa.

Sitten kun näistä asioista uutisoidaan, pitäisi taustoittaa artikkeli ja katsoa kokonaiskuvaa ja asettaa tapahtumat niiden mittasuhteisiinsa.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Hon är verkligen ett mycket vackert lik (lukumaraton #2)


Kesän toinen lukumaraton on nyt osaltani suoritettu. Kärsin päänsärystä, kylmyydestä ja hieman ehti myös lämpöäkin nousta. Raskaan olotilan vuoksi pääosin nukuin, mutta tavoitteeni ylittää edellisen maratonin 14 sivua onnistui helposti.

Tänä kesänä olen kokeillut uudenlaista tapaa maratoonata, johon olen ollut varsin tyytyväinen. Olen tarttunut sellaisiin kirjoihin, joiden lukeminen on haastavaa ja vaatii paljon keskittymistä ja välitaukoilua. Näitä kaikkia lukumaratonilta löytyy. Ainakin nyt tällainen maratoonaaminen on sopinut minulle paremmin kuin se, että yrittäisin lukea mahdollisimman paljon sivuja. Keskittymisen vastapuolena on toki vähäinen sivumäärä.

Keräilin lukemisen ohessa erityisen vaikeat sanat suomennoksineen muistivihkoon myöhempää tarvetta varten. Ne voisin sitten joskus opiskella paremmin. Jonkin verran sain ylös myös erilaisia kuvakielisiä ilmauksia ja idiomeja.

Vaikka kuinka luen kirjoja ja muita tekstejä ruotsiksi, mikään ei ole ollut koskaan niin hengästyttävän vaikea kuin Wittkop. Aina ei edes pelkkä sanakirja tai synonyymipalvelu ole riittänyt, vaan on täytynyt tehdä pitkällisiä selvittelyjä ilmauksen merkityksestä. Toisaalta, mitä pidemmälle olen lukemisessa edistynyt, sitä helpommaksi se on käynyt. Alkuun meni pari tuntia pelkästään viiden sivun ymmärtämiseen, nyt olen tunnissa lukenut kaksikymmentä. Nopeutumisesta voin osin kiittää samoja sanoja toistelevaa tyyliä, kuten myös sitä, että onnistuin löytämään tavat, joilla merkitykset saa helposti selville. Ainakaan ennakoitavuudesta ei Nekrofilenia voi kuitenkaan syyttää. Joka sivulla yllätyn siitä, mihin juoni siirtyykään. Kyllä tämän selättää kolmessa viikossa, jonka jälkeen klassikkohaasteen postaukset julkaistaan.

Kun Wittkop osoittautui liian haasteelliseksi väsymyksen ohella, kuuntelin tovin Välskärin kertomuksia. Jaksoja on liki viisisataa ja parissa päivässä olen kuunnellut 43. Luin myös jonkin verran Wallacen esseekokoelmaa.

Elokuussa on vielä yksi yhteismaraton, johon pyrin lähtemään mukaan. Kivaahan tämä on joka kerta. Tästä maratonista kiitos Kirjan jos toisenkin -blogin Janelle.

Luetut:

Gabrielle Wittkop - Nekrofilen (osittain)
David Foster Wallace - Hauskaa, mutta ei koskaan enää (osittain)
Topelius - Välskärin kertomuksia (äänikirja, osittain)

Sivumäärä 58 ja äänikirjaa 33 minuuttia.

----------------------
Maratonin aikaiset tunnelmat löytyvät täältä.
Ensimmäisen maratonin koonti.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Kesän toinen lukumaraton (päivittäminen päättynyt)

Kesän toinen lukumaraton järjestetään tänään ja olen jälleen mukana. Tällä kertaa tavoitteenani olisi ylittää viime maratonin 14 luettua sivua, joten tavoitteen ei pitäisi olla saavuttamattomissa. Tosin aamuvuoron jälkeen silmät painuvat kiinni, joten saatan nukahtaa kesken kaiken. Ainakin minulla on äänikirja tarjolla, jos lukeminen ei ota sujuakseen.

Aloitan maratonin tasan yhdeltä klassikkohaasteen Wittkopilla ja sen jälkeen etenen kasassa sekalaisessa järjestyksessä.

14.07 Hitaasti etenee. Kirjan kieli on paljon vaikeampaa kuin oletin - todella paljon kuvailua, tuttujen sanojen hämmentäviä synonyymeja ja sellaisia ilmauksia, joiden vastineita en käytä koskaan edes suomeksi. Käytössä esimerkiksi gorgonmask, extrementor (synonyymeina avföring, uttömningar, fekalier ja feces), börda, muller ja spinnarfjäril, joka hämmennyksekseni ei ole perhoslaji. Oppiipahan ainakin sanastoa.

15.20 Silmät painuivat kiinni ja päädyin kuuntelemaan musiikkia. Vieläkään ei jaksa katsoa sivuja, joten jatkan kesken ollutta äänikirjaa, Topeliuksen Välskärin kertomuksia. Nyt siis osasta 39 eteenpäin. Samalla voi vähän puuhastella muutakin.

0.37 Niin siinä vaan lopulta kävi, että olo muuttui raskaaksi, joten äänikirjankin kuunteleminen loppui 43:een osaan. Tämä siis tarkoittaa 33 minuuttia kuuntelua. Sen jälkeen nukahdin enkä herännyt kuin vasta nyt jomottavaan päänsärkyyn ja kylmän tunteeseen. Ehkä olen tulossa kipeäksi. Jatkan tästä Wittkopin parissa sen verran kuin jaksan.

2.11 Jo toisen kerran tuli vastaan spinnarfjäril ja nyt hieman hämmentää. Tein sitten kunnon selvitykset sanan merkityksestä, ja ehkäpä se on kuitenkin perhonen. Tai tiedä häntä. Kuvahaku antaa paljon perhosia ja sitten jotain öttiäisiä, joista en ole varma, mitä ne ovat. Kaikki synonyymipalvelut antavat tarjolle nunnaa. Lopulta löysin nunnefjärilarit, eli nähtävästi nunna voi viitata myös näihin. Siltikin nämä sivustot antavat mahdollisiksi jatkohauiksi luostareita sun muita. Ehkä kuitenkin pitäydyn perhoskäsityksessä, koska nyt asiayhteydessä on biologian opettaja ja tässä ja aikaisemmassa nunnan hajusta puhuminen on ehkä hieman liian outoa. Nyt lukeminen on alkanut sujua ja tapahtumat selviävät, mutta nämä vertaukset ovat edelleen hämmentäviä. Siis todellako ruumiit haisevat spinnarfjärilareilta?

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Oisko täällä se maa, missä voi rakastaa: Pirkko Saisio - Homo!

Suomenkielinen alkuteos (2011)
Sivumäärä: 142
Kustantamo: Kansallisteatterin kirja
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Helsinki Pride on tältä vuodelta taputeltu kasaan. Kiitos kuuluu tietysti Priden järjestäjille ja kaikille osallistujille. Tänä vuonna kiitän myös Yöpöydän kirjojen bloggaajaa, joka kehitteli tämän ihanan haastetempauksen. Ja toki kaikkia muita haasteosallistujia, jotka olivat osaltaan edistämässä Priden sanomaa ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyvyyttä ja tunnetta elämän oikeutuksesta. Innolla lähdin mukaan, joten toivottavasti myös onnistuin edes välttävästi.

Pride-haasteen myötä sain luettua paljon hlbtiq+ -kirjallisuutta, jota olen ikuisuuksia miettinyt lukevani. Näiden osalta lukupino on taas aiempaa pienempi, mutta kyllähän aihepiirin kirjallisuutta on vieläkin lukematta ja bloggaamatta. Blogini ei vastaisuudessakaan vaikene tästä aihepiiristä.

Teemaviikon aikana nostin esille tavalla tai toisella ainakin biseksuaalit, polyamoriset, transihmiset, homoseksuaalit, sadomasokistit, avioliittolain, uskonnollisen väkivallan, hengellisyyden, yhdenvertaisuustyön, sateenkaariseniorit ja sateenkaarinuoret. Kaikkia ryhmiä en pystynyt millään ottamaan esille - yläkuva korjasi joitakin puutteita - mutta toivottavasti näkyi, ettei Pride ole vain ja ainoastaan homojen viikko, vaikka toki heidänkin.

Esittelin kuusi kirjaa, joista kaksi oli sarjakuvia, kaksi tietokirjaa, yksi romaani ja tänään on vielä yksi näytelmä vuorossa. Otin joka päivä esille jotakin muuta sateenkaarevaa kulttuuria. Näin esittelin myös musiikkia, lyhytdokumentteja, elokuvia, lasten ja nuorten materiaaleja ja taidetta ja nyt  tänään erilaisia järjestöjä.

Luetut kirjat:


Siitä mistä ei voi puhua, siitä huudetaan - kovaa. Paljon on vielä tehtävissä. Sellaisia asioita, jotka pitäisi tehdä nyt heti. Rakkahat blogikollegat ja muut blogini lukijat, allekirjoittakaa aloitteet translain puolesta, jos ette vielä ole niin tehneet. Tukekaa kaikkia ihmisiä suuntautumisesta huolimatta, vaikka sitten kirjoja lukemalla ja niitä esittelemällä. Jatkakaa huutamista myös Pride-viikon jälkeen.

---------------------
Pirkko Saision Homo! -näytelmä on jotakin suurta, jotakin sellaista, jonka äärelle pitää hiljentyä. Se ottaa tilansa, pakottaa lukijan katsomaan mitä näytelmän hahmoilla on sanottavanaan. Sanoma on jotakin yli aikojen kiirivää, siis huomautusta siitä, kuinka homoutta on aina ollut. Sivuille suorastaan marssitetaan valtava joukko historian suuria nimiä Shakespearesta Hitleriin, kulttuurisia viittauksia aina  Seitsemään kääpiöön.

Näytelmän keskeisiä hahmoja ovat pariskunta Veijo ja Hellevi Teräs. Veijo purkaa tuntojaan psykiatrilla, Hellevi on kansanedustaja ja fundamentalistinen kristitty. Hän nousee koko teoksen kiinnostavimmaksi hahmoksi, joka pitäytyy Sanassa, mutta jonka omatunto kulkee omia reittejään, jotka eivät ole Sanan kanssa yhteneväisiä. Veijon ja Hellevin lapsi Rebekka opiskelee biologiaa ja kokee äitinsä kanssa törmäyksiä puolustaessaan evoluutioteoriaa. Kadulta löydetty Moritz tutkii homojen pariutumisriittejä.

Homo! takertuu aikakauden poliittisiin kysymyksiin ja ilmiöihin. Homous on alkanut tulla näkyvämmäksi ja heterosta tuntuu kuinka kaikki pyörisi vain homojen ympärillä, eikä olisi enää tilaa puhua mistään muusta. Omia käsityksiä ja totunnaisuuksia on jokaisen rikottava. Setan varhaista työtä kartoitetaan ja muistutetaan kirkon ahdingosta ja valtion ja kirkon erottamisesta toisistaan. Maailmanpolitiikkakin saa sijansa. Näytelmään sisältyy kosketta runo Olis jossakin maa, joka antaa mahdollisuuden haaveilla paremmasta paikasta, jossa toista ihmistä rakastetaan, mutta samalla muistutetaan, että se maa voi olla ihan täällä missä asumme, jos vain teemme maailmasta sellaisen.

Näytelmää lukiessa muistui jälleen mieleen, kuinka mukavaa on lukea näytelmäkirjallisuutta, mutta kuinka harvoin sitä tekee. Saati käy teatterissa. En osaa edes kuvitella miten Homo! taipuisi näyttämölle, mutta varmasti taitavien ohjaajien kanssa se onnistuu hyvin. Homo! osoittaa, että maailmassa jokainen yrittää ymmärtää, vaikka ajatukset eivät aina kohtaisikaan.

---------------------
Mistä voi saada vertaistukea tai tehdä työtä paremman huomisen puolesta:


Valtakunnalliset järjestöt

Valtakunnallinen Seta
Transtukipiste
Dream Wear Club (transvestismi)
H.O.T. (liikunta)
Polyamoria, monisuhteisuus
Sateenkaariperheet
Malkus (hengellisyys)

Setan paikkakunnat

Helsinki: Heseta, OVI
Pohjois-Karjala
Jyväskylän Seta
Kainuun Seta
Kymenlaakso
Lahti
Meri-Lappi
Oulu
Pirkanmaa
Maarianhamina
Rovaniemi
Saimaa
Satakunta
Savo
Turku
Vaasa

Näiden lisäksi esimerkiksi seksityöntekijöille, sadomasokisteille ja fetisisteille on omat yhdistyksensä. Paljon löytyy myös feminististä toimintaa, esimerkiksi pinkkimustaa, sarjakuvatoimintaa tai radikaaleja ristipistoja. Häiriköt-päämaja tarjoaa tietoa kulttuurin avulla vaikuttamisesta, jota ihan kuka tahansa voi tehdä ilman erityistä asemaa tai kokemusta.

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Garth Greenwell - Kaikki mikä sinulle kuuluu

Greenwellin kanssa kävi vähän hupsusti. Olin aika varma, että en erityisemmin pitäisi teoksesta, mutta lainasin sen, koska pitihän sitä lukea vuosisadan homoromaani. Oikeastaan lopulta tykkäsin, mutta en kylläkään mainoslauseidensa vuoksi. Sitten yhtäkkiä laina-aika päättyi ja jouduin hutaisemaan loppukirjan, eikä muistikuvani siitä sen vuoksi ole hyvät. Kaikkea sitä voi käydä.

No joo, ne paljon moititut mainoslauseet ihan ansaitsevat moitinnat. Tässä blogissa on esitelty jo noin vuoden sisään ainakin kuusi eroottisempaa teosta (Greenwellin romaanin piti olla kahdentoista eroottisimman joukossa), lukenut olen kyllä reippaasti yli kahdentoista. Ja ihan oikeasti, jos millekään kirjalle haluaa laajan lukijakunnan, erityisesti tälle sen minkä laajuisen ansaitsisi, ei ehkä kannattaisi lähteä mainostamaan erotiikka edellä. Ehkä lukijakuntaa saisi mainostamalla teoksen sisältävän jonkinmoista erotiikkaa jossain määrin, mutta maailman eroottisimpien joukkoon tituleeraaminen saa ennemmin ajatuksen jatkuvasta sivutolkulla kestävästä paneskelusta.

Erotiikka edellähän lähdin tätä lukemaan, koska sitä niin mainostettiin. Huomasin lopulta väkisin etsiväni erotiikan sieltä, missä sitä ei todennäköisesti kuitenkaan ollut. Hedelmien mehu ei enää merkinnyt ruokaa, vaikka konteksti olisi viitannut parhaiten nimenomaan ruokaan.

Olihan Greenwell kuitenkin hienosti käsitellyt erotiikkaan liittyviä aiheita muun ohella. Teoksessa sivuttiin esimerkiksi sitä, milloin aikuisen ja lapsen läheinen fyysiseen kosketukseen perustuva suhde muuttuu seksuaalissävyiseksi, minkä ikäinen lapsen tällöin täytyy olla. Haluakin mietittiin. Kertojan ihastumisen kohde Mitko tuntui harjoittavan seksiä ilman tunnetta. Olen yrittänyt miettiä sitä, menettääkö seksityöntekijä kiinnostuksensa seksiin työnsä vuoksi. Onko heillä halua harjoittaa seksiä enää työajan ulkopuolella? Miten noin niin kuin yleensä. Varmasti yksilöllisiä variaatioita on paljon. On teoksessa  myös kohtaus, jossa ruoskimista sisältävä elokuva tappaa kertojan halut, mutta Mitkon ei.

Mitko ei pääse ääneen tarinan aikana, vaan kaikki kerrotaan kertojan näkökulmasta. Mielenkiintoista on, että kertoja rakastuu Mitkoon, mutta näkee tämän jotenkin hyvin materiaalisesti ja mekaanisesti, joita ei yleensä liitä käsitykseen rakkaudesta. Tunteet niiden totunnaisessa merkityksessä puuttuvat. Ratkaisu tuo esille jotenkin kärjistetysti suhteissa piilevän hyötyajattelun. Kaikki mikä sinulle kuuluussa kertoja haluaa seksiä ja Mitko rahaa. Suhteeseen mennään seksi edellä ja koetaan väkivaltaa, joka valitettavasti toisinaan kuuluu suhteeseen. Mutta se hyötyajattelu näkyy ihan kaikissa ihmissuhteissa. Harvapa ihminen pysyy suhteessa, josta on enemmän haittaa kuin hyötyä, ellei koe suhdetta jotenkin velvollisuudeksi.

Teoksessa kaikki on varsin tukahdutettua. Lukijana tuntuu kuin seuraisi jonkinlaista epäonnistunutta mykkäelokuvaa. Päätyy teos jossain vaiheessa pohtimaan myös isäsuhdetta, joka ei ole kertojan kohdalla onnellinen. Kuinka valitettava totuus on, että sateenkaarevat ihmiset kovin usein ovat suvustaan irtautuneita tai kokevat ainakin jossain vaiheessa sukunsa kohdalta painostusta ja hyväksymättömyyttä. Kertoja ei kuitenkaan ole pitänyt sukulaisuussuhteita yllä.

Kyllä, tarttukaa tähän teokseen, jos ette ole sitä vielä tehneet. Mielenkiintoinen uusi teos useilla tavoilla ja kielen suhteen hiottua. Kielen taidokkuudella ja kertojan elämällä on erikoinen ristiriita.

-----------------------------
Tom of Finland on jo suunnilleen kaikkien huulilla, mutta kuinkakohan moni on tutustunut Rexiin (tähän kai pitäisi laittaa jonkinmoinen sisältövaroitus). Tom of Finland Foundationin sivuilla on kattava lista eroottista taidetta tekevistä taiteilijoista. Robert Mapplethorpeen kannattaa tutustua. Queer  Cultural Center tarjoaa kattavan paketin tietoutta hlbtiq+ -taiteesta.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Juha Kilpiä - Nimestä minut tunnet / Tiia Aarnipuu - Trans, Sukupuolen muunnelmia

Suomenkielinen alkuteos (2015)
Kustantamo: Aktuaali
Sivumäärä: 160
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Suomenkielinen alkuteos (2008)
Kustantamo: Like
Sivumäärä: 266
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Juuri eilispäivänä elämäni heitti aivan yhtäkkiä kuperkeikkaa, mutta onneksi onnellista sellaista. Moni asia meni bloggaamisen edelle. Sen kummemmin aihetta avaamatta, julkaisen nyt tänään sekä eilisen että tämän päivän Pride-postauksen.

Tämän päivän kirjoissa on ainakin kaksi yhdistävää tekijää. Kumpikin niistä käsittelee sukupuolivähemmistöjä ja kumpikin sisältää niin paljon materiaalia, että muutaman päivän aikana ei ehdi niitä sisäistää. Varsinkin Aarnipuu tarjoilee jälleen sen verran kattavan paketin, että päätä huimaa tietomäärän edessä. Samoin kävi aikanaan Sinivalkoissa höyhenissä -teoksen kanssa.

Nimestä minut tunnet sisältää:

  • Millaista on elää transsukupuolisena?
  • Millaisia arjen haasteita transsukupuoliset kohtaavat elämässään?
  • Miten nämä kaikki vaikuttaa hyvinvointiin?

Sen ote aiheeseensa on:

  • Kovin ihmisrakas ja arvostava.
  • Koskettava.
  • Muotisanalla ilmaisten voimauttava.
  • Ajatuksia herättävä.
  • Opettavainen, ihan kaikille.

Tartu teokseen, jos:

  • Olet trans* ja haluat huomata, ettet ole ajatuksinesi yksin. Haluat lukea teoksen, jossa sinut nähdään arvokkaana ja kokonaisena. Tätä teosta on usealta taholta suositeltu tähän tarkoitukseen.
  • Tunnet transsukupuolisen ja olet transihmisten kanssa tekemisissä.
  • Haluat yrittää ymmärtää mitä elämä voi tarkoittaa binäärisessä maailmassa, jos siihen ei sopeudu.
  • Haluat olla astetta parempi ja tiedostavampi ihminen noin yleensäkin.
  • Kouluttaudut hyvinvointi-, asiakaspalvelu- tai opetusalalle tai markkinointiin ja talouteen - oikeastaan ihan mihin vain, jossa työssä on edes välillisesti tekemisissä ihmisten kanssa.

Trans, sukupuolen muunnelmia sisältää muun muassa:

  • Sukupuolen moninaisuuden historiaa aina ajasta ennen muinaisia roomalaisia 2000-luvulle.
  • Pohdintaa sukupuolen määrittelystä ja sen termeistä.
  • Sukupuolesta lääketieteellisenä diagnoosina.
  • Eri kulttuureiden käsityksiä sukupuolesta.
  • Sukupuolen moninaisuuden ilmenemistä taiteessa.
  • Ihmisoikeustyöstä ja transihmisten asemasta.
  • Kirjallisuus- ja elokuvavinkkejä.

Sen ote aiheeseensa on:

  • Tuhdin tietävä.
  • Kunnioitusta herättävä, mutta silti helposti lähestyttävä.
  • Ihmisläheinen ja arvostava.
  • Moninaisuuden huomioiva ja aiheensa laajasti esittävä.

Tartu teokseen ainakin, jos:

  • Haluat todella syventyä aiheeseen kunnolla.
  • Haluat tietää lisää jostakin yksittäisestä aiheesta, esimerkiksi taiteesta, etkä välttämättä halua lukea kokonaista kirjaa.
  • Jos kuvittelet, että sukupuolen moninaisuus on nykypäivän muoti-ilmiö ja uusi tulokas.
  • Käytät argumentteja ''jos asia X toteutuu, siitä taatusti seuraa Y''. Teoksen avulla huomaat, että edelleenkään ihmiset eivät voi avioitua hauveleidensa kanssa eikä seksuaalista väkivaltaa ole hyväksytty, vaikka näin on jo maalailtu pitkään.
  • Kuvittelet ehkä tahattomastikin, että sukupuolella olisi tekemistä seksuaalisuuden kanssa.
  • Haluat paljon lisää argumentteja transihmisten oikeuksien puolustamiseen.

-----------------------------
Kiinnostavia elokuvia ja tv-sarjoja on maailma pullollaan Prideen sopien. American Vagabond on ihana, mutta surullinen dokumenttielokuva homojen luvattuun paratiisiin pakenevasta pariskunnasta. Lip Service tarjoilee Glasgow'ssa asuvien lesbojen elämää pintapuolisesti, mutta niin, että aivot saa heittää narikkaan. Boys don't cry on yksi hienoimmista näkemistäni elokuvista, mutta sen antama kuva maailmasta on kovin lohduton, joten hyvän mielen elokuvaksi siitä ei ole. Brokeback Mountainin katsoin alkuvuodesta ja tykästyin. Elokuva käsittääkseni pohjautuu novelliin, ja kertoo kahdesta karjapaimenesta, jotka rakastuvat toisiinsa kielletyn leimasta huolimatta. Se näyttää muun muassa kuinka rakkaus voittaa syrjinnän pelon. Tanskalainen tyttö tutustuttaa elokuvan kautta yhteen maailman ensimmäisistä sukupuolenkorjauksista. Dokumenttielokuva Seremonia on visuaalisesti todella kaunis ja kertoo ihmisistä, jotka ovat anteneet dominalle vallan ja saavat sadomasokismista mielihyvää.

-----------------------------
Lapsille ja nuorille suunnatuista teemaa sivuavista materiaaleista on ollut puhetta Pride-tempauksen yhteydessä ja niitä minun oli tarkoituskin hieman esitellä haasteen yhteydessä. Tässä linkkejä muutamiin lapsille sopiviin materiaaleihin.

Transtukipisteen nettisivuilta löytyy useita lapsille ja nuorille suunnattuja tarinoita ja sarjakuvia sukupuolen moninaisuudesta. Joukossa on myös yksi kuunnelma. Sateenkaariperheet ry on julkaissut pitkän listan lapsille suunnatuista kirjoistaSeta on julkaissut myös opettajille harjoitteita, joita voi vetää eri ikäisten kanssa koulussa.

LinkWithin