torstai 6. huhtikuuta 2017

Suomi, inhimillisyys ja ajatusmöykky

Marjatta kirjoitti tänään hienon kirjoituksen Suomi kovenee, mietteitä viimeaikaisten tapahtumien tiimoilta.  Marjatan blogista muutaman muun ohella on tullut minulle tärkeitä yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun areenoita, kiitos. Kiitos myös erityisesti Ompulle ja Sirrille.

Olen viime aikoina yrittänyt mennä positiivisen kautta, kehua ihmisiä ja saada kaikkeen mukaan ripauksen positiivisuutta. Aina se ei onnistu enkä haluakaan sen onnistuvan, mutta silti. Aloitetaan siis positiivisella. Pari viime viikkoa olen lukenut  aamusta iltaan politiikkaa, seurannut poliittista keskustelua, opiskellut argumentaation teoriaa ja kuunnellut kantaaottavaa ja poliittista musiikkia, toki muutakin. Käynyt ystävieni kanssa parhaimmillaan tuntien mittaisia poliittisia keskusteluja. Juuri nämä hetket tuntuvat sellaisilta, joita rakastan. Olen ollut iloinen, halunnut elämäni olevankin tällaista. Poliittista, keskustelevaa, omannäköistä.  

Kommentoin Marjatan kirjoitusta ja aloitin kommenttini otteella yhdestä viime aikaisesta keskustelusta: ''Juuri vastikään totesin muutamalle hyvälle ystävälleni, että ei tässä enää mitään maailmantuskaa ehditä potemaan, kun suomituskassakin on ihan riittävästi potemista. Sanoin myös, että maailmantuska tulee mukaan sitä kautta, että Suomi on globaali toimija. Pieniä merkkejä hyvään, mutta jatkuvasti tulee harppauksia taaksepäin.'' Tämä tiivistänee viime aikaisia mietteitäni.

Marjatta nosti kirjoituksessaan myös esiin rasismin normalisoitumisen. Ylivieskassahan oli juuri aikuisia ihmisiä heittämässä polttopulloja turvapaikanhakijoiden asuntolaan, mutta tuomio jätettiin antamatta, koska ihminen tai rakennus ei vahingoittunut. Olen tämän tapauksen seurauksena kehitellyt  teoreettisen tilanteen, jossa mietin mitä kävisi, jos menisin heittämään polttopullon Eduskuntataloon juuri kun täysistuntoon menevät edustajat astelevat portaita ylöspäin tai itsenäisyyspäivänä heittäisin polttopullon Linnaa kohti. Jäisikö minulta tuomio saamatta tai saisinko lievemmän tuomion, jos perustelisin, että tarkoituksenani ei ollut vahingoittaa ketään tai mitään, vain säikäyttää. Uskaltaisin epäillä. Entä jos selittäisin, että polttopullo ihan vain vahingossa lensi juuri näitä valtiovallan ilmentymiä kohti. Tai, että en minä polttopulloa edes tiennyt kantavani mukanani, tai että siitä voisi olla vaaraa.

Olen miettinyt ennenkin erilaista suhtautumista äärivasemmistoa ja -oikeistoa kohtaan (nyt en kyseenalaista sitä, millä perusteilla saa ääriliitteen eteensä, vaikka sekin on mielenkiintoinen aihe). Osin tämä varmasti selittyy poliisien puoluesidonnaisuuksilla, joista löytyy helposti tietoa netistä. Vaikka kuinka poliisien työsäännöissä kielletään puolueellisuus, on ihan kylmä fakta, että täysin puolueeton ei pysty olemaan. Ei poliisi eikä kukaan muukaan. Minulle naurettaisiin varmasti päin naamaa, jos väittäisin, että olisin objektiivinen ihminen. Voin siihen pyrkiä, mutta ei sellainen koskaan vain onnistuisi.

Palataan hetkeksi viime itsenäisyyspäivään ja Helsinki ilman natseja -mielenosoitukseen. Tästä on tullut yksi suosikkiesimerkeistäni. Kyseessähän oli anarkistiseksi leimattu mielenosoitus, jossa oli kuitenkin paljon muitakin kuin anarkisteja mukana. Mielenosoitus sujui rauhallisesti ilman järjestyshäiriöitä ja ilkivaltaa, näin sanottiin myös poliisin tiedotteissa. Silti kun aiheesta uutisoitiin, kommenttikentät täyttyivät kommenteista, joissa taivasteltiin kuinka anarkistit ovat taas mellakoineet ja rikkoneet ikkunoita. Oletukset jylläävät eikä edes faktoja viitsitä tarkistaa, edes siitä yläpuolella olevasta artikkelista. Haluaisin nähdä sen päivän kun 3000 anarkistia kokoontuisi yhteen osoittamaan mieltään ja tapahtumasta selvittäisiin ilman minkäänlaista yhteenottoa. Viime päivinä lukemieni pamflettien perusteella kaikilla anarkisteilla ei edes ole pyrkimystä ehkäistä yhteenottoja, vaan jotkut pitävät niitä toivottavina. Tässä tulee kuitenkin muistaa, että anarkistejakin on hyvin erilaisia.

Seuraan huolestuneena kuinka edes perustavanlaatuisin ymmärrys politiikasta rapistuu juuri nyt kun ymmärtäminen olisi ehdottoman tärkeää. Ihmiset eivät välttämättä ymmärrä enää eroa väkivallan ja kansalaistottelemattomuuden välillä. Kansalaistottelemattomuuteen kuuluu keskeisesti kolme periaatetta:

(1) Väkivallattomuus
(2) Laittomuus
(3) Julkisuus

Sosiaalisen median suurella voimalla saatiin vastikään aikaiseksi muutamia mielenosoituksia pakkopalautuksia vastaan. Eräs mielenosoitus tapahtui poliisiaseman lähettyvillä Helsingissä, josta someen välittyi kuvamateriaalia. Siellä seisoi ihminen, joka väkivallattomasti vastusti poliisiauton liikkeelle lähtemistä. Malliesimerkki kansalaistottelemattomuudesta kyseessä siis. Tämä leimattiin kuitenkin väkivaltaiseksi toiminnaksi, todennäköisesti omien motiivien edistämisen vuoksi.

Samalla hämärtyy käsitys siitä mikä on mielenosoitus. Helsinkiin tuli Kiinan presidentti neuvottelemaan ainakin pandojen tulosta Ähtärin eläinpuistoon. Vastustan jo pelkästään pandojen Suomeen tuomista, mutta tilanteessa oli mielenkiintoisia seikkoja. Tiibetin lippua kantanut tulkittiin mielenosoittajaksi ja määrättiin siirtymään kauas presidentin ajoreitistä. Kiinan lippujen kantajat saivat pysyä Esplanadilla, jossa ei muutenkaan saisi pitää mielenosoitusta. Olen yrittänyt miettiä, miksi Kiinan lippujen kantajia ei tulkittu mielenosoittajiksi. En ole keksinyt vastausta. Somekohu oli kuitenkin valmis.

Mielenosoituksia järjestetään nyt jatkuvasti vähän joka puolella. Ihmisillä on selkeästi huoli maailman tilanteesta. Tässä maailmantilassa kuitenkin haluaisi, että asioihin perehdyttäisiin eikä vain edettäisi mututuntumalla ja väärät lausunnot korjattaisiin. Miksi toinen aate normalisoituu, miksi toisen aatteen kannattajia kohdellaan niin eri tavalla, miksi sama teko eri motiivilla on merkittävästi erilainen. Päässä vain pyörii kysymyksiä ilman vastauksia.

Pelin aloituskuva
Ylen sivuilla on peli, jossa ollaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ihmisiä ja voidaan kokeilla miten sen jälkeen tehtävät valinnat vaikuttavat elämään. Siirrynkö osoitettuun maahan vai jäänkö paperittomaksi Suomeen? Vastauksen perusteella peli jatkuu.  Peli on hurja. Minä kokeilin eri vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia. En voinut olla miettimättä, että tässä minä klikkailen omassa sängyssäni sen kummemmin miettimättä valintaani ja kun pääsin pelin loppuun aloitin vain uudestaan kokeilemalla toista vaihtoehtoa. Turvapaikanhakija, ihminen, ei voi kokeilla uudestaan, huolettomasti vain klikkailla päätöksiään. Hänen valintansa vaikuttaa koko elämään, hän on jatkuvan epävarmuuden alaisena. Minä tiesin, että kun päädyn pelissä Irakiin enkä löydä perhettäni, voin vain sulkea tietokoneen ja jatkaa elämääni.

Inhimillisyys, ihmisarvo. Niitä yritän huhuilla. Sitä kautta olen huomaamattani tehnyt jälleen uuden oman toimintani muutoksen. Yleensä puhun ihmisistä  tyyppeinä tai henkilöinä. Nykyään puhuessani turvapaikanhakijoista ja pakolaisista, puhun tasan tarkkaan vain ihmisistä. Se on paljon inhimillisempi ilmaisu kuin tyyppi. He ansaitsevat ihmisyytensä takaisin, ja sanoissa on voimaa. Pienet teot ovat  merkityksellisiä.

Tuntuu hieman oudolta päättää tätä kirjoitusta positiivisesti, koska itse asiassa ei ole positiivista. Koska kuitenkin viime aikoina olen etsinyt eri ajatuksilleni sopivia kappaleita, annan nämä tähän loppuun saatesanojen kera. Pitäkää huoli itsestänne. Olen huomannut, että se on ainakin melkein yhtä tärkeää kuin muista huolehtiminen. Unelmoiminen paremmasta maailmasta kantaa pitkälle, kun maailma tuntuu vain toivottomalta. Ja ne unelmat muuttuvat pieniksi teoiksi.


Ensin muistutan itseäni ystävien kiittämisen tärkeydestä.

Sen jälkeen muistutan itseäni inhimillisyydestä ja yhteisöllisyydestä. Sanat ovat tässä täyttä kultaa, ainakin jos niitä ei miellä ihan niin vahvasti kommunismin ja vallankumouksen kautta.

Viimeiseksi unelmoin hetken vapaudesta ja sen serkuista ystävyydestä ja oikeudesta.


-------------
Suomiko100: pohdintaa Suomen tilanteesta

6 kommenttia:

  1. Lukumato, voi miten HIENO kirjoitus sinulla! Kiitos tästä.

    Väkivallaton vastarinta koitetaan leimata yhtä törkeäksi kuin uusnatsien väkivallanteot, toiseksi "ääripääksi". Ja toinen syytös on se, että väkivallallattomiin mielenilmauksiin osallistuneet henkilöt käyttävät vastustamaansa tai puolustamaansa asiaa itsekkäästi oman ideologiansa pönkittäjänä ja itsekehun välineenä, nostavat itsensä hyveellisenä jalustalle. Tämä on arvonkieltämistä.

    Kirjoituksesi lopetus musiikkeineen on koskettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marjatta.

      Olen miettinyt tuota ääripääksi leimaamista, jonka tässä kuitenkin jätin käsittelemättä, kuten suluissa asian ilmaisin. Kun ''suvakeista'' tehdään ääripää, on helpompi ajaa ihmisarvoa rikkovaa politiikkaa. Kyllähän minäkin sorrun helposti määrittelemään äärimielipiteiksi sellaiset, jotka ovat selvästi oikeammalla kuin omani, mutta ei todellisuudessa minkäänlaista äärimateriaalia.

      Hieman mietin musiikkien lisäämistä, meneekö se jo asian vakavuuden herjaamisen puolelle. Onneksi toit mukaan myös tuon näkökulman.

      Poista
  2. Kiitos kiitoksista, lämmittivät kovasti mieltäni. Juuri eilen puhuin siitä, miten paljon merkitsee, kun huomaa, että on ihmisiä, jotka voi kokea ns. hengenheimolaisiksiin. Siitä saa valtavasti voimaa ja sinä olet minulle yksi niistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öö ää pöö. En tiedä miten päin nyt pitäisi olla vai suorastaan voltteja heitellä. Kehuja on niin helppo antaa, mutta vastaan niitä on paljon paljon vaikeampi ottaa.

      Oikein piti käydä tarkistamassa aikaisemmasta kirjoituksesta, ja siellähän oli mustaa valkoisella, että olemme keskustelleet Helsingin kirjamessuilla 2015 frenologiasta parin muun bloggaajan kanssa. Silloin tosin blogini oli vielä sen verran tuntematon, etten ihmettele vaikka sitä ei muistettaisikaan.

      Kiitokset tuhannesti ja ei voi muuta sanoa, kuin että nyt on iloinen olotila.

      Poista
  3. Minäkin kiitän kiitoksista 😊 Yhdyn Ompun sanoihin - on ollut hienoa löytää blogimaailmasta ihmisiä, joiden kanssa jakaa ajatuksiaan ja käydä kiinnostavia yhteiskunnallisia keskusteluja. Esimerkiksi näitä sinun anarkismipostauksiasi on kiinnostava lukea - koen oppineeni paljon uutta. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Hienoa tietää, etten minä täällä yksin hihku innostuksesta.

      Tuo merkitsee paljon, että koet oppineesi uutta. Vasta noin vuosi sitten minä tutustuin anarkismiin median takaa, joten olen aika keltanokka sen teorian tuntemisessa, tosin tiedän varmaan paljon enemmän kuin keskiverrosti. Aate se on muiden joukossa, vieläpä varsin mielenkiintoinen. Valitettavasti vain pahasti väärinymmärretty.

      Poista

LinkWithin