maanantai 29. toukokuuta 2017

Anu Silfverberg ja Niina Mäkeläinen - Jokin muu, mikä

Suomenkielinen alkuteos (2017)
Kustantamo: Long Play Media
Sivumäärä: 35
Mistä sain? Lainattu e-kirja

''Itsehän se ihminen itsemurhansa tekee ja siitä vastaa.''

Kun joutuu elämään elämänsä jatkuvan epävarmuuden alaisena, sitä ei oikein tiedä kuinka siihen pitäisi asennoitua ja kuinka siitä selviäisi. Kun kyse on siitä mihin vessaan saisi mennä ja minkä Kinderin suklaamunan napata hyllystä. Tai siitä, kuinka järjettömän paljon juuri tänään ahdistaa. Siinä vaiheessa olisi ehdottoman tärkeää saada tarvitsemansa hoidot. Mutta muutama mutka on selätettävä ensin.

Ensin täytyy asennoitua lähetteen hakemiseen transpolille ja mietittävä kuinka pääsee Helsinkiin tai Tampereelle. Sitten täytyy saada lääkäri myöntymään lähetteen kirjoittamiseen, odotettava ja odotettava, kunnes lopulta pääsee käynnille. Siitä alkaa pitkä ja kivikkoinen tie, jonka aikana koko elämä kyseenalaistetaan. Eikä sitä kyseenalaista vain hoitohenkilökunta vaan lähipiiri, eduskunta, maailma ympärillä. Jos tästä kaikesta on selvinnyt hengissä, ihminen saattaa saada vihdoinkin sen paperin, joka muuttaa hänen koko elämänsä positiiviseen suuntaan. Tai sitten siitä voi tulla yhtä katastrofia, jonka yhteydessä menettää kaikki kontaktinsa ihmisiin ja työpaikkoihin. Se vain taitaa olla pieni asia kaiken läpitunkevan ahdistuksen keskellä. Useimmiten kai kuitenkin se yksi pieni viiden merkin sarja pelastaa ihmisen elämän.

Tai sitten on toki myös mahdollista, että mitään tällaista ei tarvita vaan jo pienen pieni vauva asetetaan niihin hoitoihin, joiden eteen jotkut transsukupuoliset taistelevat usean vuoden ajan.

Silfverbergin ja Mäkeläisen teos luotaa intersukupuolisten ja transsukupuolisten nykytilaa ja hoitojen historiaa. Juuri mitään uuttahan tässä ei tule, jos sukupuolen moninaisuus on jo tuttua. Joitain paloja teos onnistuu kuitenkin tarjoilemaan, joita ei edes asiaan syvällisemmin perustunut ihminen välttämättä tiedä. Minulle tuli esimerkiksi ihan uutena tietona, että nykyisen kaltainen henkilötunnus sai alkunsa kun vuonna 1962 matemaatikko Erkki Palelle annettiin tehtäväksi kehittää työeläkekorttien numerojärjestelmä.

Ensin äänessä on Terhi Viikki, joka on julkisuudessa edustanut intersukupuolisten asiaa. Hoitohenkilökunnan suhtautuminen intersukupuolisten kosmeettiseen kirurgiaan on paikoitellen järkyttävää luettavaa. Taustalla on varmasti hyviä ajatuksia, mutta niidenkin varjolla toisen ihmisen kehon sörkkiminen ilman tämän lupaa on väärin. Argumentoidaan, että ''muuten vanhempia hämmentää'' ja ''muuten penis ei mahdu sisään''. Vanhempien tai ylipäänsä kenen tahansa muunkaan hämmennys ei ole peruste evätä joltakulta ihmisoikeudet, koskemattomuuden ja itsemääräämisoikeudet. Eikä kukaan koskaan tiedä minkälaista seksiä vauva, lapsi tai nuori aikanaan harjoittaa. Penis-emätinseksin normalisoiminen ja jonkinlaisena itsestäänselvyytenä pitäminen aiheuttaa vain turhia ongelmia. Siihen lapsia kuitenkin jo opetetaan. Koulukirjat täyttyvät seksin mallista, esileikki, seksi, jälkileikki. Seksi = yhdyntä. Onko näin vielä nykyisen uuden opetussuunnitelman aikana vai onko tässä jo päästy eteenpäin?

Intersukupuolisuuden jälkeen katse siirretään transsukupuolisiin. Tällä kertaa äänessä on 'Antti'. Hänellä lienee yksi aika yleinen tarina - ensin hakeudutaan seksuaalivähemmistöpiireihin, jotta sukupuolen ilmaisulle saataisiin vähän väljemmät tilat ja sitten joskus aikanaan uskalletaan tulla ulos kaapista transsukupuolisina. Suhtautumistapoja voisi kai jakaa karkeasti täydelliseen torjuntaan, täydelliseen hyväksyntään ja sitten siihen, että ''jos sukupuoliroolit olisivat väljemmät, hoitojen tarve vähenisi'' tai ''ole muunsukupuolinen niin et tarvitse näitä hoitoja''. Näihin kahteen jälkimmäiseen suhtautumistapaan voisi kai vain sanoa, että ne ovat väärässä.

Sukupuolen korjaamisen historia on synkkä. Se on täynnä taistelua ja kieltoja. Ennen hoidot olivat myös hyvin vaarallisia. Suomessa kiellot ja jäykät rajat johtivat monet ihmiset tekemään sukuelinkirurgian itse, toki henkensä uhalla. Useimmiten myös translain inhimillistäminen on kaatunut kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten vastustukseen, jota muut puolueet eivät ole uskaltaneet uhmata. Kaikessa jyllää mukana yksinkertaistetut ja virheelliset käsitykset, ja ne, jotka argumentoivat tutkimustiedolla sukupuolen objektiivisen määrittelyn vaikeudesta, jopa mahdottomuudesta, leimataan feministisiksi mädättäjiksi.

Jälleen palataan siihen, kuka toisen määrittelee ja kuka asettaa ehtoja toisen elämälle. Tällä hetkellä transihmisten oikeus sukupuoleen on eduskunnalla ja transpolilla, ja tähän asiasta ymmärtämättömät cissukupuoliset saavat sanoa sanansa väliin. Itsemääräämisoikeus ja ihmisoikeudet eivät toteudu.

Silti kaiken keskellä elämä on jatkunut. Ihmiset elävät omaa elämäänsä, ehkä hieman tavallisuudesta poikkeavaa, mutta mitä väliä. Nykyään eläkeläinen, Suomen transasioita valtavasti edistänyt 'Pirjo' istuu helmikuussa 2017 antamassa toimittajalle lopuksi vinkkejä terveelliseen elämäntapaan. Tällä lopetuksella ei kuitenkaan sinänsä liene merkitystä. Kenenkään ei tarvitse todistella ''normaaliuttaan'' tai olla ''normaali''. Ainakaan ihannetilanteessa sillä ei olisi mitään merkitystä.

----------------
Suomiko100: intersukupuolisuus, transsukupuolisuus, hoitohistoria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin