tiistai 27. kesäkuuta 2017

Tiitu Takalo - Kehä, ja lyhyitä dokumentteja

Suomenkielinen alkuteos (2007)
Kustantamo: Suuri Kurpitsa
Sivumäärä: 60
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Toinen ja viimeinen Priden kunniaksi esittelemäni sarjakuvateos on Tiitu Takalon Kehä. Kehä kertoo tarinan Juliasta, jolla on poikaystävä, ja joka kohtaa nyrkkeilysalilla Alexandran, eli Alexin, johon ihastuu.

Alexin myötä Julia ajautuu pohtimaan kuka on ja mitä elämältään haluaa. Ystävyyden syvetessä nopeasti ihastumiseksi, Julia joutuu päättämään jättääkö hän poikaystävänsä ja 'normaalin' elämänsä. Poikaystävälle Julian ystävyys Alexin kanssa on alusta asti vaikea, ja kun hän saa tietää Alexin ja Julian seurustelevan, hän ei voi hyväksyä sitä.

Kaiken sisäisen kamppailun ohella ihmisiä satutetaan, käy väärinkäsityksiä. Vanhemman kanssa väitellään. Pohditaan myös sitä, ketä voi lyödä ja ketä on valmis lyömään, missä tilanteessa. Myös sukupuolirooleja rikotaan. Julia on asetettu rooliin, joka nähdään perinteisesti hyvin miehisenä - nyrkkeilijäksi. Jäin kuitenkin pohtimaan sitä, toistaako teos jopa liiaksi lesboille annettua maskuliinisuuden leimaa. Sitten taas toisaalta rikotaan normi siitä, että suhteessa toinen olisi aina 'mies' ja toinen 'nainen'. Jossittelua voisi jatkaa loputtomiin, eikä kaikkea voi yhdessä teoksessa huomioida.

Teoksen jäädessä sinänsä pintapuoliseksi ja jättäen lopun avoimeksi, Kehä antaa virikkeitä oman pohdinnan tueksi. Siinä on paljon kiinnostavia teemoja.

-----------------------
Netti on täynnä lyhyitä videoita ja dokumentteja, joilla voi sivistää itseään. Tänään vinkkaan muutaman.


Setan Yhdenvertainen vanhuus -projektin puitteissa on julkaistu koskettavan ihana video, jolla erilaiset sateenkaariseniorit kertovat, kuinka haluaisivat tulla kohdatuiksi vanhuspalveluissa ja millaista on ikääntyä sateenkaari-ihmisenä. Kannattaa myös käydä kurkkimassa Moninaisuus on meissä!, joka keskittyy nuorten elämään.


Väestöliitto tarjoaa muutaman minuutin pituisia videoita, joilla kysytään nuorilta, miten he näkevät kyseessä olevan teeman. Mitä on seksuaalisuus, entä sukupuoli, kuka voi aloittaa korjausprosessin ja voiko ihminen olla sukupuoleton. Nuorille suunnattu Youtube-tili löytyy täältä ja aikuisille täältä. Ihan iästä riippumatta kannattaa kyllä katsella myös nuorten sivuja.


Yle Perjantai -ohjelman yhteydessä julkaistaan aina noin 10-minuuttinen Perjantai-dokkari, joka tarjoaa tiiviissä paketissa tietoa milloin mistäkin aiheesta, myös näin Prideen sopivasti. Ainakin transvestisuutta ja kirkon suhtautumista seksuaalivähemmistöihin on käsitelty, ja löytyypä myös kiinnostavia dokumentteja esimerkiksi rasismista ja pedofiliasta. Näitä minulla on tapana katsella silloin tällöin, kun aikaa on vähän. Kun täyspitkät dokumentit ovat monesti vaikeita sisäistää, näiden tarjoilema tietomäärä on juuri sopiva, jotta itselleen täysin uudenkin aiheen pystyy oppimaan. Ainakin minulle enintään puolen tunnin dokumentti on sopivan mittainen, jos jotain haluan oppiakin. Videoita löytyy Youtubesta ja Yle Areenasta hakusanalla 'Perjantai-dokkari'.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Maria Björklund - Kaksin, rakkautta ilmassa, ja Pride-musiikkia

Suomenkielinen alkuteos (2011)
Kustantamo: Arktinen Banaani
Sivumäärä: 66
Mistä sain? Lainattu e-kirja


Kaunista Pride-viikon alkua. Vihdoin ja viimein on viikko, jolloin monet ihmiset saavat olla näkyviä myös katukuvassa. Yhdenvertaisuuteen ja moninaisuuteen vahvasti painottuva blogini juhlistaa viikkoa Yöpöydän kirjojen järjestämän lukutempauksen puitteissa. Eikö muuten ole komea yläkuva? Maanantaista lauantaihin kirjoitan joka päivä yhden tekstin ja sunnuntaina teen koonnin.

Viikon saa aloittaa sarjakuvateos, joka on todellinen hyvän mielen kokoelma. Kolmen ruudun mittaiset kuvasarjat näyttävät aina yhden parisuhteen, joka kaikessa moninaisuudessaan kuvataan arkisesti. Oli kyseessä sitten biseksuaaleja tai polysuhteesta haaveilevia ihmisiä, jokaisella on kuitenkin ne samat ongelmat ja onnen aiheet.

Hauskan teoksesta tekee se, että huolimatta omasta suhdetilanteesta ja -mallista, siitä löytää paljon samaistuttavia piirteitä. On myös helppoa bongailla ystäviensä kaltaisia hahmoja. Monta kertaa saa huomata, että tuohan on aivan kuin henkilö X ja tuo voisi olla kuin suoraan omasta elämästäni.

Toisaalta teos on nopealukuisuudessaan, noh, nopeasti luettu. Sen pariin ei juurikaan onnistu pysähtymään eikä siitä ainakaan kovin helposti saa tehtyä minkäänlaista syväluotaavaa analyysia. Samalla myös teoksen nimi 'Kaksin' jo vahvistaa normia suhteen osapuolten lukumäärästä, vaikka sarjakuvien onkin tarkoitus olla normeja rikkovia. Onhan mukana ne polysuhteesta haaveilevat, mutta ilolla olisin katsonut myös kolmen tai usemmankin ihmisen suhteen kuvassa. Polyista kertovaa kirjallisuutta, musiikkia tai elokuvia ei ole juurikaan tarjolla. Ehkä jotakin kertoo jo se, että polyamoriasta kertoviin televisio-ohjelmiin on ymmärtääkseni ollut vaikeaa saada ihmisiä kertomaan suhteestaan. Ehkä se on vielä liian tabuaihe ottaa mukaan. Siinä olisi rako jollekulle tarjota tarvittavaa lisää taiteen kentälle.

Mutta jos haluat pienistä puutteista huolimatta nopealukuisen teoksen, joka nostaa suupielet ylöspäin, tähän kannattaa tarttua.



---------------------------
Etkö tiedä mitä lukisit Priden kunniaksi? Tässä on listattuna blogissani esitellyt sateenkaarevat kirjat ja elokuvat. Onpa joukossa myös yksi antisateenkaareva, joka voi tarjota tuskallisten hetkien lisäksi lisää tahtoa jatkaa työskentelyä yhdenvertaisuuden puolesta. Lisää queerhenkistä kirjallisuutta löydät selailemalla blogiani!



--------------------------
Ensimmäisen Pride-päivän kunniaksi päätin lisätä loppuun pitkän listan sateenkaarevia kappaleita. Näiden avulla on hyvä virittäytyä viikon tunnelmiin. Joka päivä esittelen kirjan ohella myös jotakin muuta aiheeseen sopivaa taidetta.

Jukka Takalo - Jokainen on vähän homo.

Justimusfilms + Nost3&Protro - En oo homo.

Miia Liu - I'd go gay for you

Maija Vilkkumaa X Helsinki Pride - Onkse väärin?

Don Huonot - Ruoski minua.

Don Huonot - Tule sellaisena kuin olet.

Tero Hetero feat. Hildá - Tahdon

Tero Hetero - En oo tyttö.

E. - I've Only Just Begun.

Tom Goss - Son of a Preacher Man.

Aivolävistys - Vittuun homofobia.

Paajanen - Kundi meikkaa.

Sateenkaari Ensemble - Lauluja sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta.

Sateenkaari Ensemble - Lastenjuhla kaikkein hauskin.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Kielipäätön opiskelee kieliä


Onko sinulla kielipäätä? Millä kielillä pystyt lukemaan kirjallisuutta? Mitä kieliä vielä haluaisit oppia? Mitä keinoja käytät oppimiseen? Vastaukset ja vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Olen saanut ehkä liki aina kuulla, että minulla ei ole kielipäätä. Tämän kuuleminen kovin monesta suusta on saanut aikaiseksi sen, että olen myös uskonut siihen hyvin vakaasti. Jonkin verran kyseinen ajatus edelleenkin hakkaa päässä silloin kun tartun uuteen kieleen. Kirjoitan juuri nyt ehkä eniten itselleni, mutta myös kaikille heille, jotka kuvittelevat, että heiltä puuttuu jokin mystinen kielenoppimisen osa aivoista.

Englanti on ollut ensimmäinen vieras kieli, jota olen varsinaisesti opiskellut. Yläasteen englannin kanssa koin monia tuskan hetkiä ja itkuja, lukion englanti meni vitosen keskiarvolla ja opettajien armopaloilla ahdistuneen vaikeasti. Oli kyllä niin hienoa, kun opettaja toi minulle kokeen arvosanalla viisi ja puoli, onnitellen kovasti, että sain lukioaikani parhaan englanninkokeen arvosanan. Uusintakoesali tuli ystäväksi.

Englanninkielen vuoksi olen saanut hyvin kiinteästi pysyvän kielitaidottoman leiman. Sitä ei ole poistanut edes se, että pystyn ymmärtämään pääpiirteitä kirjoitetusta englannista ja pystyn lukemaan kirjallisuutta neljällä kielellä. Kielen oppimisen haaveeni on kuitattu lausahduksilla 'et kuitenkaan opi', 'sinun täytyy oppia ensin englanti, vasta sitten voit opiskella muita kieliä' tai 'eihän sinua edes kielet kiinnosta'.

On suorastaan huolestuttavaa, kuinka kielitaidon kriteerinä tunnutaan pitävän nykyään sujuvaa englantia. Kiinnostava kysymys onkin se, millaista kielitaitoa pitää omata, jotta pidetään kielitaitoisena. Mahdollisimman monta? Riittävän suuria kieliä? Ihminen, joka osaa todella loistavasti oman äidinkielensä, mutta ei mitään muita kieliä, ei monen mielestä tunnu olevan kielitaitoinen, ellei äidinkieli ole englanti. Samoin käy ihmiselle, joka osaa oman äidinkielensä lisäksi jotakin pientä kieltä, jonka puhujamäärä ei ole suuri.

Olen tietoisesti vältellyt englanninkieltä niin paljon kuin mahdollista. Yksi syy siihen on se, että en nauti kielen puhumisesta, vaikka voisinkin selvitä tilanteesta sillä. Toisekseen näen huonona kehityskulkuna englannin ylivallan, joka kuihduttaa muiden kielten asemaa. Oma äidinkieli on ihmisoikeus, kulttuurin ylläpitäjä ja kokonaan oma tapansa ajatella. Monikielisyys on hyvä asia, jota liiallinen englannin ihannointi vie pois.

Suomen kielellä ei onneksi ole vielä suurta hätää, mutta kielen ylläpitäminen vaatii työtä. Ensi sijassa huolehdin suomen kielen käyttöalueen kaventumisesta akateemisessa maailmassa, tekniikassa ja mainonnassa. Lienee selvää, mitä kielelle käy, kun uusista saavutuksista ja ilmiöistä voi puhua helpommin jollakin muulla kielellä. Kirjallisuuden suhteen onneksi vielä käännetään myös englanninkielistä kirjallisuutta suomeksi. Pidän tärkeänä sitä, että luen suurilla kielillä kirjoitetut kirjat käännöksinä. Se on pieni ele sitä varten, että näytetään, kuinka käännöstyötä tarvitaan.

Sen jälkeen kun aloin tutustua pohjoissaameen, olen viimeistään ymmärtänyt, mitä tarkoittaa kielen hätä suurempien kielten puskiessa tilaa. Eräässä saksalaisessa lehdessä oli aikanaan artikkeli, jonka otsikko jäi muutama päivä sitten lähtemättömästi mieleeni jonkun siteeratessa sitä: 'Sápmelaččat leat jávkamin ja dat lea realitehta' (saamelaiset kuolevat pois, tämä on realiteetti). Sain lisäpontta opiskella pohjoissaamen. Käyttöalue kielellä on pieni, mutta niiden muutamankin sanan ja lauseen osaaminen on antanut todella paljon. Pohjoissaamen opiskelu on minulle barrikaidelle nousua kulttuurin puolesta, ihmisoikeuksien vuoksi. Kielen ylläpitäminen vie yhteiskunnan rahaa, mutta on asioita, joita ei voi mitata rahassa. Tämä on yksi niistä.

Tavoitteeni on oppia äidinkieleni lisäksi ruotsi, norja ja tanska korkealle osaamistasolle. Tämän jälkeen voisin kommunikoida suurimman osan pohjoismaalaisista äidinkielellä (noin 80% puhuu jotakin näistä kolmesta kielestä äidinkielenään). Pohjoissaamenkin haluan oppia niin hyvin kuin mahdollista. Sitten loput pohjoismaalaiset kielet, eli islannin, fäärin ja grönlannin, vähintäänkin niin, että selviän arkipäiväisistä tilanteista niillä ja pystyn lukemaan kirjoitettuja tekstejä ymmärtäen pääpiirteet sanakirjan avulla. Tällainen vaatii noin 1000 keskeisimmän sanan osaamisen. Jos aikaa ja intoa sitten lopulta riittää, voisin ehkä harkita muitakin saamelaiskieliä.

Keinoja kielen oppimiseen

Tällä kielipäättömällä on siis halu oppia kieliä. Ennen kuin kukaan kyllästyy lukemaan tekstiäni, annan vinkkini siihen, mikä on kaikkein tärkein väline kielten oppimiseen, ainakin omasta mielestäni. Frekvenssisanakirja. Kun sen tajusin, aloin oppia uutta kieltä huomattavasti vauhdikkaammin. Kun osaa kielen yleisimmät sanat, on jo pitkällä ymmärtämisen suhteen. Kyllä se kielioppi tulee sieltä perästä.

Toinen keskeinen keino on ollut lorukirjat. Tällä hetkellä olen lueskellut ruotsinkielisiä. Lorut on kirjoitettu lapsille kielen kehittämiseen ja monipuolistamiseen. Kun oppikirjat yleensä opettaa, mikä on 'puu', lorujen avulla oppii lehmuksen ja koivun, koira laajenee mäyräkoiraksi ja äänistä tulee naukumisia ja ammumisia. Isommallekin kielen oppijalla on tällaisista hyötyä. Ehkä suurin löytöni tältä saralta oli ruotsin homonyymilorut. Siinä oppii sanoille uusia merkityksiä ihan huomaamattaan, yhtäkkiä 'fil' tarkoittaakin enemmän kuin kaistaa.

Eikä sekään ole satuilua, kun sanotaan, että oppimalla yhden kielen, muidenkin oppiminen helpottuu. Nopeasti eri kielten väliltä alkaa löytää yhtäläisyyksiä. Ruotsi tuo mukanaan norjan ja tanskan. Hieman vain harjoitusta lisää, niin kielet sujuvat. Islannissa on piirteitä ainakin ruotsista ja norjasta, mutta toki paljon enemmän omaa. Islanti tuo mukanaan fäärin. Fääriin auttaa myös tanska. Toisaalta suurin osa fäärin oppimateriaaleista lienee tanskaksi. Pohjoissaamessa on piirteitä niin suomesta, ruotsista kuin norjastakin. Norjaa osaamalla pohjoissaamen oppimateriaaleja löytyy huimasti enemmän ja sanakirjat tunnistavat useampia sanoja kuin kieliparilla suomi-pohjoissaame. Grönlanti onkin sitten aika lailla oma juttunsa, mutta kyllä minä senkin kielen vielä joskus opettelen aikaisemmin mainitulle haaveilemalleni tasolle.

Ja tuo ongelma-englanti. Englannin muodostaminen on alkanut helpottua, kiitos norjan. Olen huomannut, että jos osaan lauseen norjaksi ja tiedän englannin kielen sanat, pystyn aika vaivattomasti muodostamaan lauseen, joskin joskus tulee jotain virheitä. Kun norjaksi on määräinen muoto, englanniksi tulee artikkeli the, kun on 'jeg leser' tai 'du snakker' englanti muodostuu 'I am reading' ja 'you are speaking'. Kun norjaksi on artikkeli en tai et, englanniksi tulee a tai an. Aikaisemmin puuttuvat artikkelit ja -ingit ovat alkaneet mennä paikalleen entistä paremmin. Tietysti suurin ongelma on se, että englanninkielen sanat pitäisi osata.

Tärkein keino kuitenkin on oma motivaatio ja altistuminen kielelle. Jos ei huvita opiskella, ei myöskään opi, koska ei opiskele. Sitten kun motivaatiota riittää, työmääräkin on sen mukaista. Katselen edelleenkin kateellisesti kaveriani, joka osaa niin englantia, ranskaa kuin japaniakin sanoen niiden oppimisen olevan ihan helppoa. Tai muita, joiden kielen oppiminen tuntuu olevan vain halusta kiinni. Mutta jos löytää syyn opiskella jonkin kielen ja halu on riittävän voimakas, kielipäätönkin oppii. Minä löysin syyni kulttuurin säilyttämisen lisäksi kyvystä kommunikoida missä tahansa pohjoismaassa ihmisten omalla kielellä, paikallisen kielen kyvystä avata ihmisten elämä ja kulttuuri ihan eri tavalla. Ja osin myös uuden kielen mahdollistamasta ympäröivän maailman monipuolisemmasta näkemisestä (pohjoissaamen porosanat; tuskaa opiskella, mutta poro on niiden avulla enemmän kuin sarvipäinen otus).

Hyvää juhannusta.
Glad midsommar.
God midtsommer.
God midsommer.
Buriid mihcamáraid.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Jesse Matilainen - Suomen suurin kommunisti

Suomenkielinen alkuteos (2017)
Kustantamo: Suuri kurpitsa
Sivumäärä: 256
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Kun Lukumato menee kirjastoon ja näkee hyllyllä kirjan, jonka kannessa lukee 'kommunisti', ensimmäisenä hänen mieleensä tulee 'politiikka' ja sitten 'aatteet'. Lopulta muutamassa sekunnissa päädytään sanaan 'kiinnostava' ja ehkä minuutissa kaikki muut lukupinossa olevat kirjat saavat väistyä.

Suomen suurin kommunisti -sarjakuva jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään tapahtumia sisällissodasta Leninin kuolemaan. Toisessa osassa jatketaan Lapuan liikkeen noususta talvisodan alkuun. Keskeisiä hahmoja on yhteensä 11.

Matilainen piirtää kauniin yksinkertaisella viivalla kuvaa kommunismin historiasta, Neuvostoliiton ja Suomen suhteista ja SKP:n kehittymisestä. Tällaisten suurten linjojen lisäksi kommunistien keskinäiset ristiriidat nousevat esille. On paljon erilaisia tavoitteita ja strategioita. Toiset seuraavat kirjaimellisesti Stalinin oppeja, jotkut puolustavat työläisen asemaa viimeiseen asti. Yhtenäistä puoluetta ei löydy, ja sen vuoksi aloitetaan puolueen sisäiset puhdistukset, jotka osaltaan johtavat kommunistien kuihtumiseen. Mainittakoon kuitenkin, että sarjakuvassa  on koko ajan taustalla usko siihen, että kommunismi voisi toimia ja aate ei kuole tulevaisuudessakaan.

Sarjakuva rikkoo myös kuvaa sisällissodasta, jonka usein sanotaan jakaneen kansan kahtia, mutta tiivistäneen puolikkaita. Hahmojen väliset juonittelut alkavat jo heti alusta, mutta tällöin ristiriidat pystytään vielä sopimaan. Leninin kuolema yhdistää ihmisiä, mutta Stalin jälleen erottaa.

Kommunismista tulee yleensä mieleen yhteisöllinen aate, joka korostaa heikompien mukaan ottamista ja yhteisöllistä valtaa, sarjakuvan hahmot haluavat vain itselleen valtaa. He kiistelevät jatkuvasti siitä, kuka onkaan Suomen suurin kommunisti. Osin kommunismin kaatumisen syyksi voi laskea yksittäisten ihmisten vallanhimon, joka nousee suuremmaksi kuin aatteen edistäminen. Toisaalta ihmiset hirttäytyvät aatejohtajien oppeihin sellaisella intohimolla, että se saa kiihkoisan uskonnollisia piirteitä.

Sotimisen ja vallantavoittelun keskellä ihmiset myös rakastuvat ja tapaavat perheitään. Kuohuvassa Suomessa ja Neuvostoliitossa rakkaat ihmiset tuovat turvaa ja tuttuutta elämään. Ihmiset lähtevät liikkeelle myös vapaasta tahdostaan, aatteen palosta, ja jättävät perheensä Suomeen. Toisaalta puolueen sisäisten puhdistusten seurauksena pariskuntia ja perheitä erotetaan toisistaan, mikä ehkä satuttaa enemmän kuin mikään muu.

Vaikka sarjakuva käsitteleekin kommunismin historiaa, on siinä myös aineksia pohtia laajemmin, mitä ihmiset ovat valmiita tekemään aatteensa ja vallankumouksen vuoksi. Ilokseni huomasin, ettei Matilainen anna tähän yksiselitteistä vastausta, vaan näyttää, että ihmiset ovat valmiita tekemään erimäärän.

Hahmot kaikessa mustavalkoisuudessaan eivät ole todentuntuisimpia, mutta sarjakuva on joka tapauksessa viihdyttävää luettavaa, josta huomaamattaan myös oppii jotain. Teokseen sisältyy myös tausta-aineiston luettelo, jonka myötä lukulista kasvaa entisestään.

--------------------
Haasteet: Suomiko100, Muuttoliikkeessä ja 1918-haaste

Kommunismia olen käsitellyt aiemmin:

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Vi er perfekt men verden er ikke det (lukumaraton #1)

Olen vähän kuin kertoja Greenwellin uutukaisesta teoksesta Kaikki mikä sinulle kuuluu. Koen tietyllä tapaa vahvaa samaistumista tähän henkilöön, joka on hieman eksyksissä, mutta samalla kuitenkin kartalla. Kertojaan, joka ei ihan tiedä mitä elämällään tekee, onko oikealla tiellä tai ketkä ovat hänen puolellaan. Kyllä hän välillä löytää varsin onnellisenkin tilan, joka kuitenkin katoaa yhdessä hujauksessa.

Eilisiltana aloitin lukumaratonini aika myöhään illalla. Valitsin kirjakseni Per Mostuen Johansenin teoksen Norge - Rikest i verden eller bare uhorvelig mange avgifter og forbud? Mitään muuta syytä valinnalleni ei ollut kuin se, että kaipasin kipeästi jotakin pohjoismaisella kielellä kirjoitettua teosta, joka ei kuitenkaan olisi suomi tai ruotsi. Johansenin teos oli ainoa, jonka onnistuin saamaan, ja nautin siitä kovin paljon, vaikka aiheena Norjan talous ja lait eivät olekaan ehkä se kaikkein nautittavin, kiinnostava tosin. Suomesta on niin vaikeaa löytää mitään norjaksi tai tanskaksi, että välillä turhauttaa aika paljon.

Norjaa, Cezinandoa ja hyvää syötävää perjantai-iltana.

Ilta vierähti vähäsen Rikest i verdeniä selaillen, musiikkia kuunnellen ja hyvästä syömisestä nauttien. Myös sunnuntai vierähti musiikin parissa, mutta ei enää kirjoja juurikaan lukien. Olen soitattanut loputtomat kerrat Cezinandon kappaleita Vi er perfekt men verden er ikke det ja Håper du har plass. Samalla olen myös kuunnellut Hkeemiä, Gabriellea, Katastrofea, Kojbosarnaa, Kickiä ja vaikka mitä muuta. Tuijottanut Marcuksen ja Martinuksen loputtomalta tuntuvaa hyppelyenergiaa (pitäähän sitä selvittää mihin ihmiset ovat hullaantuneet!). Kai tätä voisi pitää ennemminkin musiikki- kuin lukumaratonina.

Eilinen ilta ja tämä aamu vierähti myös supersuositun Skamin parissa. Nyt olen sitten julkisesti myöntänyt olevani suorastaan koukuttunut tähän sarjaan. Kukapa ei olisi. Ensimmäiset kaksi kautta seurasin ruotsinnoksilla Areenasta, kolmannen tuloa en malttanut odottaa Suomeen ja katsoin sen norjaksi. Nyt neljännelle kaudelle löysin sarjan omat sivut, jonne on ilmaantunut kaikkea muutakin klippien lisäksi. Norjan kieli kuulostaa niin ihanalta.  Vähitellen siitä alkaa saada selvää myös ilman ohjelmatekstityksiä.

Skam.
Rakastan pohjoismaisia kieliä - niin suomea, ruotsia, norjaa, tanskaa kuin pohjoissaameakin. Muista minulla ei ole juurikaan tietoa. Islanti kuulostaa kovin kauniilta, mutta siitä en ymmärrä sanaakaan.

Viime vuonna kävin kaksi kertaa Ruotsissa ja kerran Norjassa. Tanskassa olen joskus käynyt, mutta olin sen ikäinen, että en muista matkasta mitään. Joka tapauksessa kaipaan hirveästi takaisin Skandinaviaan (lyhennän nyt tällä sanalla nämä kolme maata). Niin se menee joka kerta. Lähden matkaan innolla, nautin oleskelusta ja toivon, että ei tarvitsisi enää palata. Paluu tuntuu aina yhtä vaikealta ja haikealta. Silloin kun katsoo laivan kannelta etääntyvää Ruotsia, tuntuu siltä, kuin revittäisiin pois sieltä, minne haluaisi jäädä pysyvästi. Pari päivää Suomeen paluun jälkeen Suomessa asuminenkin on ihan mukavaa, mutta samalla kaipaan takaisin. Nyt kun viimeisimmästä matkasta on pari kuukautta vajaa vuosi, kaipuu Skandinaviaan on todella kova. Kyseessä ei silti ole matkakuumetta vaan halua päästä osaksi kulttuuripiiriä, josta Suomi on kuitenkin erillinen. Halu jäädä pysyvästi.

Bögringen.
Klara Norra kyrkogata.

Ruotsi on jo vienyt sydämeni, Norja tekemässä sitä vähitellen. Suurimmaksi osaksi sen kai määrittelee kieli. Nautin siellä olemisesta, missä kieli ei aseta esteitä ymmärrykselle. Missä tahansa muualla Euroopassa matkustaessa olen valmis palaamaan parin päivän jälkeen enkä enää kaipaa takaisin. En erityisemmin edes nauti matkustamisesta.
Yömaisemia Ruotsista.

Olenkin miettinyt sitä, minkälaisia syitä ihmisillä on muuttaa ulkomaille, ja juuri siihen tiettyyn kohteeseen. Monelle syy on varmasti opiskelupaikka, työ tai kumppani. Osa ehkä lähtee matkalle ja haluaa takaisin joskus. Osa venyttää vaihto-oppilasvuottaan. Kuinka yleistä on se, että tuntee kodikseen ennemmin sellaisen maan, jossa ei ole sattunut syntymään? Määritteleekö sen jälkeen itsensä ulkosuomalaiseksi, nouseeko suomalaisuus merkittävämmäksi kuin se oli ennen lähtöä?

Lähteminen on vain aika vaikeaa. Se ei valitettavasti suju helposti ja mutkattomasti. Paljon järjestelyjä ja mietittävää, paljon jää myös sinne mistä lähtee. Ehkä vielä joskus toteutan haaveeni ja muutan jonnekin päin Skandinaviaa. Sitä ennen on tiedossa kuitenkin ainakin yksi Ruotsin matka, kunhan kalenterista löytyy sopiva rako sille.

Laitan jälleen Cezinandon Vi er perfekt men verden er ikke detin soimaan ja katson yöpöydällä lepäävää Kaikki mikä sinulle kuuluu -teosta, ja mietin kertojaa, joka on myöskin hukassa. Ehkä vain eri tavalla kuin minä. Hukassa, mutta silti kartalla.

-----------------------
Lukumaratonin aikana luin kirjoja Per Mostuen Johansen, Norge - Rikest i verden eller bare uhorverlig mange avgifter og forbud? ja Garth Greenwell, Kaikki mikä sinulle kuuluu. Sivumääräksi kertyi 14.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Kirjabloggaajien kesälukumaraton #1

Olin unohtanut kokonaan, että bloggaajien lukumaraton sattuu juuri taukoni puoliväliin, joten joudun hieman tinkimään ja kirjoittamaan jotakin. Teen tällä kertaa vain alkusysäyspostauksen ja jälkikoonnin, jättäen maratonin aikaisen raportoinnin pois.

Maratonin virallisena päivänä olen iltavuorossa, joten pääsen vasta sen jälkeen aloittamaan lukemisen. Luen siis pääosin sunnuntain puolella. Olen päättänyt ottaa maratonin rennosti ja hitaasti, koska en jaksa tällä kertaa osallistua hikiselle 24-tunnin matkalle.


Suurin osa tällä hetkellä vuoroaan odottavista kirjoista.

Kuva on vain viitteellinen, koska osan siinä olevista teoksista olen jo lukenut tai lukemassa ennen maratonia. Toinen melkein yhtä korkea pino on myös tarjolla. Alkuun haaveilin pitäväni Jelinek-maratonin, mutta Halu ja Pianonsoittaja ovat lukulistallani viimeiset.

Lukujärjestykseni on seuraava:

  • Bloggaajien pride-tempauksen kirjat (tähän haasteeseen minulla on suureelliset suunnitelmat)
  • Kahden viikon laina-ajalla olevat
  • Klassikkohaasteen opus
  • Useita kuukausia lainassa olleet (ja aina vain kesken)
  • Loput jäljelle jääneet

MUOKKAUS// Hannan kirjokansi -blogin järjestämän maratonin koonti löytyy täältä.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Lyhykäinen blogitauko


On tullut aika sanoa hetkeksi hei. Siirryn viettämään kahden viikon blogitaukoa.

Tällä hetkellä lukupinoista löytyy muun muassa Nabokovin Lolita. Olen lueskellut sitä jo pari viikkoa ja takana on vasta noin sata sivua. En halua ahmia, kirja on niin hieno. Wallacen esseekokoelma Hauskaa, mutta ei koskaan enää etenee myöskin hitaamman puoleisesti - ihan tarkoituksella. Myös Greenwell odotuttaa vuoroaan. Puhumattakaan eroottisista runoista, filosofiasta ja yhteiskuntasatiirista.

Minusta tuntuu, että saan tällä hetkellä kirjoista eniten irti hitaasti ja pitkällisesti märehtimällä. Luen vähäsen, pidän taukoa ja taas palaan muutaman sivun takaisin. Luen sellaisia kirjoja, jotka ansaitsevat aikansa. Samalla tuntuu, että blogi alkaa taas kitua kirjajuttujen puutteessa. Tästä syystä annan nyt itselleni kaksi viikkoa ihan vain lukemiseen ilman ajatusta blogin kirjoittamisesta. Mahdollisiin kommentteihin todennäköisesti kuitenkin vastailen, ja varmaan pyörin blogeissanne lukemassa ja kommentoimassa.

Olen myös jälleen tarttunut kameraan ja käynyt valokuvaamassa ainakin purjeveneitä ja öttiäisiä. Antakoon kuvassa komeileva ötökkäinen todisteen siitä, että kamera on ollut ahkerassa käytössä.

Nyt hyvää kesää teille ja tapaillaan taas parin viikon päästä blogitekstien merkeissä. Jos silloin vaikka vaihteeksi kirja-arvostelun kera.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Katja Kallio - Yön kantaja (kesken jäänyt)

Suomenkielinen alkuteos (2017)
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 380
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Kuten joka vuosi aiemminkin, myös tänä kesänä luen vähintään viisi totunnaisia lukutapojani haastavaa kirjaa. Tänä vuonna kysyin blogini lukijoilta kirjavinkkejä ja sainkin mukavan monta ehdotusta. Main ja Annikan ehdotuksesta tartuin heti alkuun Katja Kallion uutukaiseen Yön kantajaan.

Jo otsikossa komeilee karu kohtaloni, kesken jäi. Tarkoitukseni ei ole aiheuttaa tuskallisia hetkiä vaan nimenomaan tarttua vaihteeksi johonkin erilaiseen ja tutustua mitä muuta kirjallisuutta löytyykään. Kallion teos ei onnistunut innostamaan eikä vetämään mukaan. Silmät vain harhailivat ties missä ja välillä katsahdin kelloon. Yritin tavoittaa sitä, mikä tässä lopulta muodostui ongelmaksi, mutta sitä ei ollut aivan yksiselitteistä keksiä.

Kallion romaani ei onnistu siinä, missä sen mielestäni pitäisi onnistua. Silloin kun Amanda tuntee kipua, se ei välity lukijalle asti. Kaikki Amandan tunnetilat tuntuvat vain jäävän kirjan sivuilla oleviksi toteamisiksi. Teoksesta ei saa otetta ja tapahtumat vyöryvät ohitse kuin kiihdytetty pikajuna. Mihinkään ei pysähdytä, ei jäädä pohtimaan syitä ja seurauksia.

Kun luen menneisiin aikoihin sijoittuvaa tarinaa, haluan sen todella tuntuvan menneeltä ajalta. En siltä, että  luen nykyihmisen näkökulmasta kirjoitettua tarinaa, joka vain sijoittuu historiaan. Romaanista välittyy jostakin syystä selvästi se, että oikeasti teos on kirjoitettu 2000-luvulla. Se kai historiafiktion suuri ongelma onkin. Klassikoiden kirjoittajat ovat yleensä nähneet itse sen ajan, josta kirjoittavat, toisin kuin historiakirjailijat.

Paljon enemmän (vai ehkä ennemmin erilaista?) olisin halunnut ja vaatinut. Seilin saarelle, ''hullujen'' naisten saarelle, olisi voinut sijoittaa kiinnostavan tarinan, joka olisi saanut pohtimaan. Ei minua kiinnostanut kuinka monta leivosta joku osti tai mitkään muutkaan vastaavat. Olisin ehkä innostunut, jos tarinassa olisi hitaasti ja syvällisesti pohdittu hulluutta, saarelle sulkemisen oikeutusta ja jos vielä olisi kuvattu niitä ajatuksia, joita aiheutuu loppuelämän pakotetusta saarella elämisestä.

'Liian tarinavetoinen.' 'Liian vauhdikas.' 'Ei tavoita tunnetiloja.'

LinkWithin