Leopold von Sacher-Masoch - Venus turkiksissa (IYK)

Venus im Pelz (1870)

Painos: 2006

Kustantamo: Summa

Sivumäärä: 218

Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Olen viime aikoina elellyt aika pahaa lukujumin aikaa. Alkuvuoteen on mahtunut monia niin hyviä kirjoja, että oikein mikään ei tuntunut enää miltään. Sitten yhtäkkiä eräänä viikonloppupäivänä tuli aivan pakottava tarve saada lukea Venus turkiksissa, nimenomaan painettuna kirjana ja suomeksi. No ei auttanut, lainasin Tukholman e-kirjaston kirjan ja aloitin sillä, kunnes lopulta sain käsiini haluamani. Nyt olen pari viikkoa kuluttanut liikenevän aikani tämän pienen kirjasen parissa. Lueskellut, palaillut aina välillä pari sivua taaksepäin ja lukenut uudestaan. Venus turkiksissa on upea kirja, jonka sivuilla pääsee tutkimaan vallan jakautumista ihmissuhteissa, nautintoa, alistumista ja kaiken nielevää rakkautta.

Kun mietin sitä, mitä kaikkea sain tästä kirjasta irti, on aivan selvää, että en voi tuoda läheskään kaikkea esille. En tiedä, mitä sanoa kirjasta, joka tavoittaa ihmisistä jotain niin perustavanlaatuisen tuntuista, että vain miljoonia ajatuksia risteilee päässä, ja tekee tämän vielä kauniin runollisesti liittäen kaiken suureen historialliseen jatkumoon.

Toinen kirjan keskeisistä hahmoista on Severin, joka on intohimoinen ja tunteellinen ihminen, ja joka haluaa alistua ihanteidensa mukaiselle naiselle aivan täysin, palvoa tätä ja tulla poljetuksi jalkoihin. Hän löytää elämälleen ja rakkaudelleen merkityksen ollessaan kokonaan toisen ihmisen omistama, milloin eläin ja milloin esine. Severin kokee onnea saadessaan olla naisen sylissä ja peittyessään lukuisiin suudelmiin, mutta suhde täydellistyy vasta ruoskan iskiessä kasvoille. Kun Severin saa kuvitelmiensa mukaisen suhteen Wandaan, alkaa hänen uskonsa kuitenkin hieman rakoilla ja hän päätyy pohtimaan koko ajan enenevissä määrin alistumisen järkevyyttä, varsinkin kun hänelle paljastuu, että täydelliseen alistumiseen voi kuulua myös toisen menettäminen ja Wandan oikeus liehitellä ketä ikinä haluaa. Joka tapauksessa Severin luopuu kaikesta - rahoistaan, passistaan, minuudestaan, omistusoikeudestaan, oikeudesta kuolla muuten kuin Wandan kautta. No, kaikesta mistä voi vain kuvitella ihmisen voivan luopua, Severin on orjaakin alempi, mutta toisin kuin orja, hän nauttii asemastaan.

Wanda sen sijaan on alkuun kaikin tavoin kunnollinen (lue: normeihin mahtuva) nainen. Hän päätyy Severinin mieliksi kokeilemaan alistamisleikkiä, eikä oikein osaa suhtautua siihen nauttien. Wanda joutuu pakottamaan itseään lyödäkseen. Severinin jatkaessa aneluaan alistamisesta, Wandan sisäinen pahuus pääsee valloilleen ja hän löytää itsestään säälimättömän puolen, joka menettää kaiken tunteellisuutensa Severiniä kohtaan ja haluaa vain saada nautintonsa. Wandan pahuus oli hänessä jo valmiina ja se houkuteltiin hänestä vähitellen esiin.

Venus turkiksissa saa miettimään ihmisen vallan halua ja pahuutta. Wandan tapauksessa on melkein itsestäänselvyys, että pahuus on hänessä ollut jo valmiiksi ja kulttuuri lopulta vain muovaa hänestä sen puolen esiin. Kuinka paljon ihmisessä on niin sanotusti valmiiksi ja kuinka paljon ominaisuudet ovat kiinni kulttuurista, on vielä ratkaisematon kysymys. Samalla kun toiset kokevat jo lapsena valtavaa kiinnostusta kiduttamiseen ja kärsimyksen aiheuttamiseen hyvistä kotioloista huolimatta, toisista tulee pahoiksi miellettyjä vasta huonon kasvuympäristön seurauksena. Toki sitäkin voi miettiä, johtuuko pahuus kasvuympäristöstä. Samanlaisista oloista tulevista ihmisistä toinen voi kasvaa pahaksi ja toinen hyveelliseksi. Kaikesta huolimatta tuntuu karulta leimata jotakuta ihmistä pahaksi, tässäkin Wanda toimi Severinin halujen mukaan. Ajatus ihmisen pahuudesta on kerrassaan kiehtova. Aikanaan luin ihmiskäsityksestä, jonka mukaan ihminen on pohjimmiltaan häiriintynyt peto, ja suorastaan rakastuin tähän käsitykseen, vaikka en haluakaan hyväksyä sitä kaikessa lohduttomuudessaan.

Jossakin määrin irrallisena aiheena teoksessa on fetissit. Severinin suoranainen rakkaus turkiksiin on aistittavissa ja Wanda lupautuu pukeutumaan niihin, mutta kiinnostusta turkiksiin ei sen kummemmin pohdita. Severin haluaa siis rakastettunsa pukeutuvan turkiksiin, eikä niinkään itse pukeutua. Tämä on mielenkiintoinen lähestymiskulma materiaalifetissiin, eikä kovin laajasti huomioitu. Useinhan materiaalifetisseistä tuodaan esiin nimenomaan materiaalin tuntu. Teoksessa heitetään kuitenkin ohi mennen esille paljon puhuttanut kysymys: ''Pitääkö minun siis toimia ihanteenne ruumiillistumana?''.  Erityisesti tämä nousee esille fetissikeskusteluissa pohdintana siitä, rakastaako fetisisti ensisijaisesti ihmistä ihmisenä vai fetissinsä kantajana, ja erityisesti, välittyykö tämä rakkaus ihmiseen sille ihmisille, joka tätä fetissiä kantaa. Kaikessa kiinnostavuudessaan kysymyksen voi kuitenkin laajentaa fetissien ulkopuolelle ylipäätänsä ihmissuhteisiin. Voisiko sanoa vaikka niin, että kuva täydellisen pyyteettömästä ihmissuhteesta, jossa toiselle annetaan kaikki odottamatta itselleen mitään, on vain utopistinen ihanne. Ehkä kuitenkin myös toinen ääripää, jossa toinen ihminen on vain hyödyn tavoittelun väline, ja suhde päättyy heti kun hyöty lakkaa, on myös liian jyrkkä. Ehkä vastausta kysymykseen pitäisi etsiä jostakin näiden ääripäiden välistä.

Historiallinen jatkumo läpäisee koko tarinan monella tasolla. Erityisen paljon on viittauksia antiikkiin, mutta kulttuuri saa muutenkin vahvan roolin. Taide, jumalat (erityisesti Dionysos) ja uskonnot näyttelevät vahvaa roolia. Viittaukset eri aikakausiin luo alistumisen jatkumon, jossa osoitetaan kuinka toiset ihmiset ovat aina olleet haluten tai haluamattaan alistettuja, luoden alistumisesta ikiaikaisen ilmiön. Samalla kirjan runollisuus, intohimoisuus ja taideviittaukset tekevät alistumisesta suorastaan taidetta, jotain todella kaunista, ja antaa näin aivan erilaisen kuvan siitä kuvastosta, jota kirja käsittelee.

Wandalle nautinnon tavoittelu, hedonismi, nousee loppua kohden tärkeäksi. Hän suorastaan korostaa nautinnon kaiken läpäisevää merkitystä ja tuo esille kiinnostavan näkemyksen siitä kuinka toisten kärsimys ja alistuminen on oikeastaan nautinnon edellytys. Wanda mainitsee, ettei antiikin maailman nautinnonvapautta ole voinut ajatella ilman orjuutta. Samalla teoksessa tarjoillaan ihmissuhteista näkemys, jonka mukaan mikään ihmissuhde ei voi olla koskaan täysin tasa-arvoinen, paitsi jos ihmisillä on samanveroiset oikeudet, kasvatus ja työ. Koska näin ei kuitenkaan ole, täytyy valita onko moukarin vai alasimen roolissa. Lukiessani jäin pohtimaan, onko kyse siitä, että esimerkiksi työ tai tietyt piirteet ovat oikeasti eriarvoisia, vai siitä, että ihmiset ovat luoneet näille eriarvoistavat määreet. Tai jos nautintoa ei voi saavuttaa ilman toisen ihmisen kärsimystä, onko ihmisten eriarvoisuuden aiheuttama kärsimys kuitenkin vain pientä verrattuna siihen, että kaikki nautinto häviäisi yhdenvertaisuuden myötä. Tähän en kuitenkaan halua uskoa.

Olen nähnyt Venuksen turkiksissa pariinkin kertaan elokuvana ja nyt lopulta lukenut myös kirjan. Tarinan on ollut pakko vaikuttaa syvästi, koska vaikka kirja on vielä käteni ulottuvilla, koen jonkinlaista eroahdistusta tarinaan ja ajatus kirjan laskemisesta palautusautomaattiin tuntuu erityisen haikealta. Samalla myös tiedostan, että kirja on ansainnut paikkansa hyllyissäni Gardellin, Shakespearen, Saden ja muutaman yksittäisen teoksen vieressä. Sitten joskus kun on sen aika ja kirjan jostakin löydän, voin laittaa sen tähän minulle merkittävään joukkoon. Sitä odotellessa pitää taas hankkia käsiin elokuva ja katsoa se.